keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Koiratappeluita ja Susimarsseja


Näkymä makkarin ikkunasta - ei paha...

Nyt kun itse käyttää verovaroja ei verotus tunnu enää ollenkaan suurelta tässä maassa. Päinvastoin! Etelä-Savon sairaanhoitopiirin toiminta on tehokasta ja tarkkaa ja vaikka itse olen kontrollifriikki ja perfektionisti, en löydä mitään moitittavaa heidän järjestelmistään.
Aikataulu on mieletön; 12.12.14 mammografialöydös ja 29.1.15 leikataan. Kaikki toimenpiteet tässä välissä labrakokeineen ja EKG:t ja systeemit on aikataulutettu niin, että yhtään turhaa reissua ei Mikkeliin tule eikä sielläkään tarvitse odotella vaan esim. varjoaineen kulun ajaksi on järjestetty EKG aika. Ja kaiken kukkuraksi minun aivokuvaus on järjestetty leikkausta seuraavana päivänä, kun olen jo valmiiksi talossa.
Minä en enää ota vastaan valituksia tämän maan verotuksesta enkä myöskään terveydenhoidon tai sairaanhoidon toimimattomuudesta!

Matkalla kirurgin vastaanotolle, luonto järjesti vähän muuta jännitettävää


No, tässä muuten on ollutkin sitten hulinaa. Kiirettä pukkaa kun töissä olis. Hammaslääkäriin sain heti ajan ja tarkistettiin, ettei siellä piile mitään pöpöjen aiheuttamia tsydeemejä. Kaikki hyvin ja nyt on putsatut ja plankatut legot.

Elämäni ensimmäinen mielenosoitus olisi ollut 28.1.15 klo 14:00 Kiasman edestä Krunikaan. Vaan, suureksi pettymyksekseni sen joudun nyt jättämään väliin. Kaikki muut kynnelle kykenevät sinne marssimaan tämän  maan luonnon monimuotoisuuden ja Suomen luonnon rikkauden suomalaisen suden elämän puolesta! Suomi kuuluu niihin neljään maahan Euroopassa, josta löytyy luonnonvaraisena kaikki neljä suurpetoa! Annetaan sen jatkua myös seuraaville sukupolville!!

https://www.facebook.com/events/1537082929884589/?ref_dashboard_filter=upcoming

https://www.facebook.com/events/605186266280722/?ref_dashboard_filter=upcoming



Ihan aidosti olen surullinen, etten pääse antamaan kontribuutiotani tuohon mielenosoitukseen. Vaan mitäpä tekee sitten minun mahtavat ystäväni? Maarit, Lasse ja Liisa lähettävät minulle oman suden Thaimaasta asti! Posti toi tänään paketin, jossa oli heidän lähettämä ihan mielettömän makee susi T-paita, jonka laitan päälleni sairaalaan ja siellä järjestän oman tukimiekkarin suden kuva rinnuksillani. Tuhannet kiitokset ihanat ystävät. En osaa kertoa kuinka suuresti arvostan sitä, että välitätte ja näette vaivaa ja tunnette minut niin hyvin, että tiedätte mikä minua lohduttaa ja auttaa. Olen jossakin vaiheessa tehnyt jotakin oikein kun sain tuollaiset ystävät.
Kiitos myös kaikille muillekin arvokkaille ja hienoille ystäville ja tuttaville, jotka olette tsempanneet minua.

Susi ja minä tukimielenosoitetaan. Tuhannet kiitokset Maarit ja Lasse!


Päätin jo heti alkuvaiheessa olla täysin avoin ja julkinen tämän rintasyövän kanssa. Ihan itseni takia, minulle sopii paremmin purkautua näin ja myös muiden takia. On mielestäni parempi mitä enemmän ja luontevammin syövästä puhutaan. Susiaktiivina olen liian usein törmännyt siihen, että faktoja ei tiedetä ja se luo kasvupohjan spekuloinneille ja niiden kautta peloille. Syövässä on samoin, se on suuri paha jossakin joka ei varmasti koskaan tule koskemaan juuri minua. Näin ei ole. Rintasyöpää sairastaa jossakin vaiheessa elämäänsä joka 7. suomalainen nainen. Se on todella suuri määrä, ja melkein yhtä suuri määrä selviytyy siitä. Selviytymisprosentti on suuri koska rintasyöpä todetaan ajoissa, joten jokainen sinne seulontaan kun kutsu tulee ja jokainen myös itse aktiivisesti tutkimaan rintansa. Heti jos kyhmy löytyy, lähtee järjestelmä toimimaan ja syöpä nujerretaan. Mutta, se edellyttää omaa aktiivisuutta.

Tilly "The Killer" Soldan

Mitäs tässä sitten muuta olisi tapahtunut? Koirat ainakin tekevät kaikkensa, etten ajattelisi tuota syöpää. Eilen yrittivät tappaa toisensa ja koko terassi oli kuin teurastamo. Tilly, pitkäkarvaisempana, oli ihan veren peitossa ja hetken jo luulin että se kuolee. Kävikin sitten niin, että se veri oli lähtöisin Marthasta, joka jouduttiin kuskaamaan elukkalääkäriin paikattavaksi. Koira oli jääkylmä, ikenet valkoiset ja vain tärisi, joten olin ihan varma että kuolee shokkiin jo matkalla. Säikähdyksellä selvittiin tuostakin; Martha paikattiin ja lääkittiin. Silmää nyt vähän seurataan kun siinä on nirhauma. Tilly linkkaa vähän etutassuaan, jossa pieni ventti, mutta muuten molemmat taas ylimpiä ystäviä.
Lakanapyykkiäkin tuli kiitettävästi, kun ne vertavuotavina hyppivät sängyillä. No, tänään on ihana aurinkoinen tammipakkaspäivä ja lakanat ulkona jäätymässä.

Lakanat kuivumassa aurinkoisessa pakkasessa


Keramiikkaan en ole nyt vielä ehtinyt. Jos keramiikkaope lukee tätä, niin olen kyllä tulossa heti kun saan tämän hässäkän tästä pois päiväjärjestyksestä. Siihen asti voitte siellä ihailla sitä mun "sylkykuppia", mikäli se kesti ehjänä lasituksen.

Ruusu kiitokseksi kaikille ihanille ystävilleni ja tsemppaajilleni.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Tänään yritän olla kaikin puolin parempi potilas



Martha ja Tilly
Viikon leppoisan odottelun jälkeen, eilen tuli puhelu keskussairaalasta ja jo täksi päiväksi ehdoteltiin treffejä kirurgin kanssa.
Ajattelin jo, että olenkohan tajunnut koko rintasyöpää vielä ihan tietoisesti, kun suhtaudun niin coolisti siihen. Ja tuon puhelun aikana tajusin, etten ollut. Paniikki hiipi hitaasti pintaan, ja jonkunlaisena defenssinä piti sitten ruveta arpomaan siitä kellonajasta. Ikään kuin vielä siirtää todellisuutta muutamalla tunnilla eteenpäin. Täti oli tiukka toisessa päässä luuria ja sai tahtonsa läpi. Se on sitten tänään klo 14:20.
Hippiäinen (Regulus regulus)
Uskoisin olevani niitä hankalimpia potilaita. Vaikka mulla on korkea kipukynnys, en siedä mitään tutkimuksia. Ihan vasta viime vuosina olen sopeutunut verikokeen ottoonkin jankkaamatta, että minut pitää nukuttaa. Tänään yritän olla olematta hankala.

Pari vuotta sitten minulla todettiin kasvain vasemmassa poskiontelossa. Se piti leikata ja korva-nenä-kurkku (jatkosssa knk) suunnitteli leikkausta paikallispuudutuksessa. "In your wildest dreams!" huusin hänelle. "Saatte niin paljon rauhoittavaa, että ette tunne mitään." Kerroin hänelle, että niin paljon rauhoittavaa ei ole vielä keksitty. Ja ilmeisesti kauhusta leiskuvat silmäni vakuuttivat hänet.
No, sitten tuli jälkitarkastuksen vuoro. Istuin täysin viattomana ja reippaana siinä kun tämä knk työnsi jonkun kilometrin pituisen hökötyksen nenäni kautta poskiontelooni.Huusin niin kovalla äänellä kuin pystyin "Tiedätkö sä nyt mitä sä teet!!!!??" Knk vastasi täysin rauhallisena (hoitaja kyllä loittoni muutaman askeleen poispäin) että "Juu, olen minä tätä joskus ennenkin tehnyt"  No, hyvin kiivaan sanailun jälkeen hänen keskiaikainen lähestymistapa jälkitarkastukseen jäi kesken. Siinä lähtiessä ilmoitin hänelle etten ikinä enää tulisi hänen vastaanotolleen! Pienen hiljaisuuden jälkeen tämä knk sanoi hyvin lakoonisesti "Luojan kiitos!"
Töyhtötiainen (Parus cristatus)


Yritän tänään olla reippaampi. Ihan normaalioloissa olen aika kova puhumaan. Yleensä  minulla käy suu ihan itsestään, elää ikään kuin omaa elämäänsä. Jos otan jotakin vähän miestä väkevämpää, se käy vielä enemmän, nopeammin ja äänekkäämmin. Saatan laulaa lurauttaakin ihan tosta noin vaan ja erilaisten kielten puhuminen tulee lähes automaattisesti. Mutta, kun jännitän ei ole enää mitään rajaa. Sanat ikään kuin syöksyvät ulos, vähän sellaisena verbaalisena Niagaran putouksena. Sitä ei hillitse mikään. Ei edes se nukutus. Viimeisenä ennen nukahtamista pulputan ja ensimmäisenä herätessäni pulputan ja ilmeisesti koko aikana siinä välissä olen pulputtanut, koska ihmisillä mun ympärillä tuntuu olevan kovin hauskaa. Eivät tosin suostu kertomaan mitä olen suoltanut suustani.

Yleensä en edes muista kovin hyvin mitä lääkäri on vastaanotollaan sanonut minulle, ei yleensä jää heille paljon mahdollisuuksia sanoa mitään ja olen niin keskittynyt kuuntelemaan itseäni, etten oikein pysty muuhun kiinnittää huomiota. Tänään yritän hillitä itseni ja kuunnella ja ennen kaikkea antaa kirurgille suunvuoron.

Martha


Olen lukenut jo paljon rintasyövästä ja sen hoidosta internetistä. Ei ehkä olisi pitänyt, mutta jostakin syystä olen toistuvasti löytänyt itseni erilaisilta aihetta käsitteleviltä sivuilta. Uskon siis tietäväni mitä kirurgi tänään tulee minulle sanomaan. Ja olen jo harkinnut vaihtoehtoja valmiiksi. Jos hän ehdottaa leikkausta, hän saattaa kysyä minulta haluanko rinnan koko poiston vai vain kasvaimen poiston. Jos on suuret rinnat, saattaa selvitä ihan osapoistolla. Mutta, onko se kovin järkevää kun jää sitten kudosta johon se syöpä voi uusiutua? Jotkut Internetin keskustelupalstalla olevat harkitsivat myös toisen, terveen, rinnan poistamista. No teenpä niin, että yritän tänään jättää diagnosoinnin ja hoitosuunnitelman tekemisen lääkärille.
Matilda ja Martha

Jännittämistä riittää. Eilen nimittäin taas, kolmannen kerran, auton rengas oli tyhjä. Koska sillä jouduttiin kuitenkin ajamaan lähimpään rengasliikkeeseen, n. 10 kilsaa, se oli perille tultaessa ihan tuusan nuustakana, eikä siitä pystytty päättelemään mikä sen oli tyhjentänyt. Ei ole ihan normaalia, että renkaat puhkeaa tuota vaiuhtia ja nyt on jo vahva epäilys sabotagesta. Koska tuossa autossa on jotkut leveäprofiiliset taijotakinsinnepäin olevat vanteet ja renkaat, tänne huitsin helvettiin ei saada uutta rengasta kuin tilaamalla stadista, joten nyt joudun sitten luistelemaan järkyttävässä lumimyrskyssä kolmella talvirenkaalla ja yhdellä kesärenkaalla.
Sinitiainen. Parus caeruleus

Maailma on täynnä hengenvaarallisia asioita mutta yritän tänään olla ajattelematta niitä. Tähän sopiikin lempimottoni:

I don want to think about it today I'll think about it tomorrow!" Scarlett O'Hara
Järkyttävä lumimyrsky

lauantai 10. tammikuuta 2015

Vietiinkö viimeistä joulua?

Vuosi on vaihtunut ja eletään vuotta ad 2015.
Joulu meni ja kiloja tuli. Syyskuussa aloitettu elämänmuutos ei ole toteutunut haluamallani tavalla, mutta elämänmuutosta kyllä sain enemmän kuin tilasin.
Innokkaimmat lukijani muistanevat, että olin joulukuun alussa mammografiassa. No, löytyihän sieltä sitten kasvain. Tiesin kyllä, että se oli siellä, mutta en tiedostanut sitä. Hankala selittää. Sain kutsun ultraääneen ja saman tien otettiin sitten myös paksuneulanäyte. Kalkkeumat ja kystat on poissuljettu ja nyt odotan kirurgin yhteydenottoa. Hän kuulemma päättää sitten hoitosuunnitelmasta. Alustavien arvioiden mukaan se on n. 2 cm kokoinen, muuta en vielä tiedä.

Piukkaa pakkasta jouluaaton aamuna



Joulu meni, onneksi. Ihan hirveä ajatuskin olisi, että se jäisi jotenkin päälle ja vaan jatkuisi ja jatkuisi. Olisi jonkunlainen "Päiväni murmelina"- kokemus. Hyi ihan puistattaa. Joulun olin ihan vain kotona ja söin ja löhösin. Sain lahjojakin, joten ihan hirveä en ole voinut olla. Ellei sitten niiden tarkoitus ollut estää vielä kauheampaa käytöstä. Ihanat lasinaluset, joissa oli koirien kuvat, napattu Facebook profiilistani, heijastimia ja Koiramme lehden, jossa keskiaukeamakuvana oli Jack Russell.
Itselleni ostin uuden susikirjan ja sain sen juuri sopivasti ennen joulua ja vielä kirjailijan omistuskirjoituksella! Vähän ylpeä!
Lapsuuden joulut olivat aina jokun "ehkä viimeiset". "Pitää tehdä niin ja näin, koska tämä voi olla sen ja sen viimeinen joulu". Ei ihme, ettei ollut ihan mun favorite festivaalit!

Lasinalusia,lehteä ja heijastimia
A true and lasting friend of the wolves <3


Uusivuosi meni samaan vauhtiin joulun kanssa. Matilda-koira, joka aikaisemmin on pelännyt kovastikin ilotulituksia, on nyt niin kuuro, ettei niitä kuule. Terrierit taas eivät niitä pelkää, vaan haluavat ulos tappamaan ne. Eihän täällä metsässä paljoa ilotulitusta ollutkaan. Muutama räiski jossakin päin järveä.

Toisenlaista uudenvuoden ilotulitusta

Joulukorttikuvaa en koirista saanut otettua kun eivät vaan suostuneet olemaan paikoillaan sekuntiakaan. Heti välipäivinä poseerasivat kuin patsaat. Eivät taida ymmärtää, että jos vielä ollaan ensi vuonna hengissä voin käyttää niitä silloin joulukorttiin!

Ehkä ensi joulun kortti? Taustalla näkyy Leilan antama versaillelainen antiikkigobelengi


Linnuille oli jyvät, siemenet ja ihrat. Harmaapäätikasta sain muutaman hyvän kuvan kun kyttäsin sitä tuntikaupalla. Ensimmäinen ever täällä nähnty hippiäinenkin tarttui kuvaan, mutta ei mitenkään hienoon. Pääasia että tunnistaa. Pitkään luulin, että se oli joku värivammainen vihervarpunen.

Harmaapäätikka (Picus canus)


Hippiäinen (Regulus regulus)


Lunta on tullut tosi vähän. Nyt kyllä punnitan ne kasvit, jotka kestää tämän ilmastonmuutoksen. Jos yöllä pakkasta on yli - 20 astetta ja muutama cm vaan lunta maassa voi olla, että kaikki eivät tästä selviä. Ehkä sitten vastaavasti tulee uusia lajeja tilalle?

Susirintamalla eletään surullisia aikoja. Ministeri Petteri Orpo on sallinut suden kannanhoidollisen metsästyksen ja ehdottaa nyt kiintiöksi 29 sutta tapettavaksi tämän metsästyskauden aikana ja saman verran myös seuraavan metsästyskauden aikana. RKTL on arvioinnut Suomessa olevan n. 150 sutta, joten kahdessa vuodessa kannanhoidollisilla luvilla vähennetään 58 sutta. Tähän lisää tulee vielä vahinkoperusteisia lupia, joiden kiintiö poistettiin kokonaan. Aikaisemmin se oli 10 per kausi. Ja sitten vielä poliisin luvat, jotka nyt helpottuivat huomattavasti. Taisi ministeri Orpo nyt ottaa liian pitkän kokeilukauden tähän, koska huonommallakin matematiikalla voi ymmärtää, ettei susia Suomessa tuolla lahtausvauhdilla riitä kahdeksi vuodeksi.

Ähtärin tarhasusi - tulevaisuuden ainoat sudet Suomessa?


Eipä tässä nyt oikeastaan kauheasti ole mitään kirjoitettavaa. Ajatukset pyörivät tuon rintasyövän ympärillä, vaikka fiilikset on ihan OK. Tällaisella hetkellä auttaa kun on vannoutunut fatalisti. Kaikella kun pitäisi olla jonkunlainen merkitys. Lohduttavaa on että sen saa sitten itse keksiä.

Faster Leilan kuolinpäivänä oli samanlainen halo-ilmiö kuin nyt välipäivinä tämä.


Ensi viikolla tulee tasan vuosi siitä kun tapasin fasterini Leilan viimeisen kerran. Lähdin Ranskaan, Dordogneen tapaamaan häntä, kun hän oli joutunut sairaalaan ja saanut aivosyöpä diagnoosin. Nappasin ihanan Amandan mukaan matkaseuraksi ja faijani Kalle, liittyi Thaimaasta seuraamme Amsterdamin lentokentällä. Olin vuosi aikaisemmin ollut Leilan kotona Tourtoiracin kylässä viettämässä hänen 80-vuotispäiviä. En voinut kuvitella, että vain vähän yli vuoden kuluttua hän makaisi sairaalassa, riutuneen näköisenä aika kaukana jo todellisuudesta 7 x 5 cm:n kokoinen syöpäkasvain oikeassa etulohkossa.  Kaikenlaisista syistä johtuen, jouduin lähtemään takaisin kotiin 17.1, vain päivää ennen kuin hän kuoli.  Olimme suunnitelleet Leilan kanssa, että hän tulee kesällä Suomeen ja osallistuu Lindan ja Tuomon häihin. En voinut kuvitella, että hän vielä kuolisi, vaikka se olisi pitänyt olla ihan selvä asia. Ihminen vaan jotenkin kieltää itseltään sellaiset tosiasiat, joita ei pysty käsittelemään.
Muistan sanoneeni silloin ääneen, että tästä ei vuosi voi kun parantua. Pahemmaksi se ei ainakaan voi mennä........vähän tiesin silloin mitä oli edessä.

Auringonlasku risukasaan ;)


Mutta, vuosi on siis vaihtunut ja tämä vuosi alkoi syöpäepäilyllä. Että sellaista elämänmuutosta tässä nyt sitten eletään. Pitää toivoa, ettei viime joulu ollut minun viimeinen joulu.