maanantai 22. syyskuuta 2014

Ojasta allikon kautta onneen


Noin 30 hopealanttia



Perjantai meni järjestellessä tulevia asioita. Olin saanut tietää Mandatumilta, että voin alkaa kuittailemaan sieltä vapaaehtoista eläkevakuutukstani ja menin Nordeaan selvittämään miten saisin laina- ym. pankkiasiat järjestettyä tulevaa työkyvyttömyyeläkeaikaani silmälläpitäen.
Onneksi olen huolentinut raha-asioistani. En tule jäämään minnekään mitään velkaa ja pieni katastrofirahastokin on olemassa. Sitä olen pitänyt lähinnä koirien takia, jos tapahtuu jotakin ja ne tarvitsevat eläinlääketieteellistä palvelua. No, nyt se tulee koko lauman käytettäväksi.
Nordeasta tultuani soitin Mandatumiin tarkoituksena sopia miten he alkavat maksamaan tätä eläkettä minulle ja sain järkytyksekseni kuulla, että olivatkin antaneet sieltä minulle väärää tietoa eivätkä tule maksamaankaan sitä. Sieltä pahoiteltiin tapahtunutta ja kerrottiin kuinka joku pykälä tai kohta sopimuksesta oli muuttunut 2011 ja sen takia saisin sen maksuun vasta kun olen kokonaan työkyvytön tai sitten sen sopimuksen mukaan miten se alunperin oli laadittu, eli vuonna 2023.
Kerroin heille ettei minua kiinnosta pätkääkään heidän pahoittelut ja että olin jo tuo heidän antama tieto osviittana järjestellyt asioitani. Sanoin, että itsekin olen ollut yrittäjä 20 vuotta ja vastannut jokaisesta omasta sekä alaisteni tekemästä virheestä ja odotan että Mandatum myös tekee näin. Lupasivat palata maanantaina asiaan. Tästä oli sitten mukavaa laskeutua viettämään viikonloppua....

Päätin hyödyntää huonon tuuleni ja opiskella itseäni ja kehittää itsetuntemustani, joten tein ehkä noin kaksikymmentä erilaista "Mikä olet"-testiä Facebookissa. Kuten yleensäkin niin en halunnut jättää tätä opiskelua pelkästään tähän vaan laajensin tietämystäni myös edellisiin elämiini ja tuleviin.
Täysin vakuuttuneena siitä, että vastoinkäymiset ja avokadopastana olemiset (vastaus Mikä ruoka olet-testiin) oikeuttavat lipeämään dieetistä, söin viikonlopun aikana puoli litraa mascarponejäätelöä ja vielä hyvällä omallatunnolla!
Viis veisasin koko istumahaasteesta ja toivotin sen kaiken muun kuntoilun kanssa alimpaan helvettiin.
Sunnuntaina jo pikkuisen helpotti ja tein kolmisen tuntia aika tuhtia puutarhatyötä, kunnes oli aika tulla huonolle tuulelle Formula 1:stä. Bottas teki jotakin, tai jätti tekemättä pari metriä ennen ruutulippua ja jäi pisteittä ja kuittasi itselleen Kultaisen Ananaksen. Onneksi melkein sukulaiseni Kimi-darling pääsi pisteille, vaan eipä tuo nyt merkittävästi viikonloppuani kuitenkaan pelastanut.

    Avokadopasta

Ainoa ilonpilkahdus oli joutsenpariskunnan vierailut tuossa rannassa kolmen poikasensa kanssa. Viidestä poikasesta edelleen hengissä siis kolme. Odottelen lentoharjoituksia, etteivät jää tänne jäätymään.



Laulujoutsenet järvellä


Lienee turhaa mainita, ettei minusta ehkä sittenkään tule keraamikkoa. Ei ainakaan mitään historiallisesti merkittävää sellaista. Tuhosin makkaratekniikalla tekemäni tuikun, kun se muistutti pienoismallia Rooman Colosseumista, tuhoisan maanjäristyksen jälkeen. Menen vielä tällä viikolla katsomaan josko lapputekniikka (se kai se oli se nimi?) muuttaisi historian kirjoitukset.

Sunnuntaina sain itse auton radion toimimaan. Löysin edellisen omistajan lappusista jostakin paperin kulmasta revityn palan jossa oli viisinumeroinen koodi ja päätin kokeilla sitä. Onnistui!! Säästin Etelä-Savon auton ilmoittaman 60,00 euron hinnan koodin tiedustelusta. Se oli aika kivaa.

Syksy toi sateen tänä aamuna. Koko päivä on ollut aika synkkää. Mandatumista soitettiin. Kohteliaasti kerrottiin että asia koski minun saamaa väärää tietoa vapaaehtoisen eläkkeen maksuunsaattamisesta. Olivat keskusteleet lakiosastonsa kanssa ja tulleet siihen tulokseen, että maksavat sen sittenkin minulle jo nyt, vaikka eivät tarvitsisi!!!!!! Kiitin ja kehuin heitä, sanoin että juuri tuollaista vastuunkantoa minä odotankin yhteistyökumppaneiltani ja olin onnellinen kuin pieni myyrä joka on päässyt karkuun Tillyä-

Kaiken jätskin ja löhöilyn jälkeen olen kuitenkin neljässä viikossa laihtunut 2,4 kiloa ja vyötäröstäni on kadonnut 8 cm. Tänään on kuntosali, ajan sinne itse radion nuppi kaakossa ja nautin taas täysin siemauksin elämästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti