keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kapulakieltä på båda inhemska

Työeläkeyhtiö Elolta tuli eilen vastaus valitukseeni koskien koko työkyvyttömyyseläkettä. He eivät pystyneet oikaisemaan päätöstään vaatimallani tavalla, joten laittoivat sen eteenpäin Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakuntaan. Käsittelu siellä on noin viisi kuukautta.
Sitä odotellessa, tulee minun ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi. Entisenä työnantajana haluaisin innolla tutustua uuteen työnantajaani, joka on valmis palkkaamaan minut 54 vuotiaana osa-aikaiseksi, luultavasti koko ajan sairauslomalla olevaksi työntekijäkseen. Pakko tässä nyt myöntää, etten itse kyseistä kremppaklimppiä palkkaisi kuuna päivänä!
Kävin jo katsastamassa elämänmuutokseni mukana tuomia mahdollisuuksia. Löytyi peräti kolme vapaana olevaa työpaikkaa. Ravintolaan varavastaavaksi, Oppimiskonsultti/Kotimyyjä, eli pitäisi myydä kotoota jotakin lasten leluja (näen jo itseni tenavien piirittämänä, leikkiä lyömässä.......) ja vielä yksityiseen kotiin kotiapulaiseksi /lastenhoitajaksi. Kaikki juuri räätälöityjä minulle niin fyysisessä kuin henkisessäkin mielessä.

Toistaiseksi vielä voi nauttia naan-leipää ja vettä


Onneksi minulla on varasuunnitelmia, muuten olisin tässä tilanteessa aika liemessä. Olen pyrkinyt pistämään sivuun vanhuuspäiviä varten aina jotakin pientä ja nyt on sitten aika käyttää ne. Tiedä sitten millä elän jos vanhaksi elän. Jos nyt jotenkin tässä kituuttelen kahdeksan vuotta, niin tippuu tuo työeläke sen jälkeen tilille. Tosin, krempoillani voi olla, että se jää valtion kassaan johonkin tärkeämpään tarkoitukseen


Olen, moneen muuhun verrattuna, suht hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta jo tämä pienikin aika jonka olen joutunut nyt asioimaan eri instanssien kanssa, tuntuu järjettömän hankalalta. Tekisi vain mieli antaa periksi ja jättää asiat hoitamatta. Ihmettelen mistä todella sairaat ja huonokuntoiset ottavat voimansa leikkiä tuota byrokratiapeliä. Täyttääkseni niiden laatimia kaavakkeita joudun jättämään kipulääkityksen pois, jotta pystyisin ymmärtämään ja keskittymään aivan uskomattoman ihmeelliseen kapulakieleen, siltikään ymmärtämättä kaikkea oikein. Vaikka äidinkieleni on ruotsi, olen joutunut vaihtamaan asiointikieltä, koska jostakin muinaishistoriasta kaivetut ruotsinkieliset sanat eivät aiheuta minkäänlaista resonanssia minussa. Suomenkielellä sentään voin googlata tarkoituksia, monet ruotsinkieliset sanat kun eivät löydä merkitystä edes sillä.


Yöpöytä

Iloisempiin asioihin; olin eilen kolmannen kerran fysioterapiassa. Iki-ihana fysioterapeutti näytti minulle lisää kotona tehtäviä liikkeitä ja tulee ensi viikolla kuntosalille näyttämään laitteiden oikeaa käyttöä sekä tekemään minulle sinne ohjelman. Sitä seuraavalla viikolla tämä selkäsairaiden oma Äiti Teresa vie minut vanhainkodin uima-altaalle ja näyttää siellä vesijumppaliikkeitä.

Konttorin tyhjennys jatkuu. Onneksi olen saannut jo melkein kaikki tietokoneet myytyä. Vanhemmat lahjoitin Työttömät ry:lle ja uudemmat olen myynnyt. Tänään laitoin muutaman tuolin ja VoIP puhelimen myyntiin Huutonettiin toivotaan, että menevät sieltä. Pikkukrääsä ja paperit alkavat olemaan jo joko poisheitettyjä tai silputtuja, mutta kyllä tuo on stressaavaa. Melkein joka päivä on migreenikohtaus päällä ja olen ihan varma, että johtuu tuosta stressistä. Toivottavasti saan sen tyhjennettyä tämän kuun aikana ennen kuin pää hajoaa.

VoIP puhelimia myynnissä 6 kpl halvalla Huutonetissä




Jännityksellä odotan mitä tämä kaikki sitten tuo tullessaan. Uskon vakaasti siihen, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Olen katsellut myytäviä metsämaita Kainuusta ja Lapista. Valtavia aloja, eikä maksa juuri mitään. Jostakin kun saisi rahoituksen alkaisin ostamaan niitä ja julistaisin ne heti metsästysvapaiksi vyöhykkeiksi.  Sinne jonnekin olisi myös hienoa perustaa villieläinten hoitola, eri ihmisten aiheuttamista syistä vahingoittuneille eläimille. Päätarkoituksena olisi kuntouttaa ne luontoon palautettaviksi, mutta myös lopun ajan saattokoti niille joitka eivät enää pärjää. Pientä velanmaksua takaisin päin, kaikesta siitä paskasta mitä ihminen on luonnoneläimille aiheuttanut.

Villieläimiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti