perjantai 20. marraskuuta 2015

Vaadi tutkimuksia, vaadi vaikka et jaksaisikaan!



Martha Mårtensson ja Tilly Soldan by Saila Kleine Staarman


Elokuussa kertomastani kyhmystä leikatussa rinnassa, siitä josta otettiin Päijät-Hämeessa ultraääni ja todettiin arpikudokseksi, löydettiinkin nyt sitten Mikkelin keskussairaalassa syöpä.
Näin se kaikki joko alkaa uudestaan tai sitten ei. Jos syöpä on levinnyt on eri hoidot tiedossa.

Huomasin kontrollikäynnilläni Mikkelissä, ettei heillä ollut minun papereita Päijät-Hämeestaä, eikä kellään ollut ollut kiinnostusta tilatakaan niitä sieltä, joten jätin kertomatta että tuo patti oli jo siellä ultrattu. Mielestäni se oli kasvanut ja muutenkin olin hyvin epäileväinen sen suhteen.
Korvissani soi ihanan Päijät-Hämeen syöpäklinikan onkologin neuvo: "Vaadi jokaisen patin perusteellista tutkimusta, vaadi vaikka et jaksaisikaan vaatia. Parempi tutkia monta kertaa "turhaan" kuin kerran liian vähän."

En vaatinut, vaan ikään kuin valitin siitä "ensimmäistä kertaa" Mikkelin onkologille. Hän palpoi ja sanoi, että erittäin todennäköisesti se on vain leikkauksen jälkeistä arpikudosta, mutta hän laittaa varmuuden vuoksi mammografiaan.

Mammografiassa oli sitten radiologi, joka vakuutteli ihan samaa "arpikudosta" mutta erikoisen tyyppistä, joten hän haluaa varmuudeksi ottaa siitä paksuneulanäytteet.

Ja, niinhän siinä sitten kävi, että syöpähän se oli.

Kaikki on nyt vähän ankeeta ja harmaata


Nyt kukaan ei tiedä onko tämä uusiutunut syöpä vai onko tämä peräti ollut siellä koko tämän ajan. Oli miten päin vaan, niin sitkeä se joka tapauksessa on, koska on kestänyt niin sytostaatit kuin sätedyksenkin. KYS:stä Mikkelin keskussairaalassa vieraileva onkologi sanoi, ettei hän ole 30 vuotisen onkologin urallaan koskaan törmännyt vastaavaan.
Hän kertoi, että kiireellä nyt magneettikuviin ja sen jälkeen sitten leikkaukseen ja luultavasti sitä kauheeta sytostaattia mistä meinasin kuolla jo kerran niin nyt enemmän sitä ja sitten jotakin sytostaattia tablettimuodossa ja jotakin ja jotakin.....en enää niin kovasti keskittynyt siinä vaiheessa puhelua.

Kummityttöni ja eräs ystävättäreni patistivat minua nyt vihdoin ja viimein olemaan yhteydessä Docratesiin Helsinkiin ja kysyä sieltä heidän mielipidettä.
Tämä kaikki tapahtui siis tiistaina 17.11.15.  Tänään 20.11.15 minulla on jo aika maanantaille 23.11 Docratesiin niin  koko vartalon erittäin laajaan TT tutkimukseen sekä luuston NAF kuvaukseen tai jotakin sellaista.
Joudun jäämään yöksi stadiin, koska tuo isotooppikuvauksen tulokset valmistuu vasta tiistaina ja sitten tapaan lääkärin. Sitten tiedetään onko syöpä levinnyt. Levinnyt rintasyöpähän on parantumaton.

Sain järjestettyä LähiTapiolasta maksusitomuksen Docratesiin ja tilasin jo junalipunkin netistä, joten tiistaina sitten tiedetään mihin päin tässä suunnataan.

Ilmeisesti tämä vaivalla kesäkuusta kasvatettu lettikin taas lähtee vaihtoon.....


Olo on erittäin tuskainen ja ahdistunut. Pitää alkaa todenteolla nyt järjestelemään asioita sillä silmällä, ettei ehkä selviäkään tästä. Koirat on suurin murheeni. Miten ne sitten ovat kun minua ei ole niitä hemmottelemassa. Miten kukaan muu edes suostuu hoitamaan niitä siten kun minä olen ne totuttanut tyhmyyksissäni.

Ihana ihana suuri taitelijaystäväni Saila yllätti minut täysin ja lähetti minulle joululahjan jo etukäteen. Hän oli maalannut taulun Marthasta ja Tillystä. Hän oli vielä osanut valita niistä juuri ne minun lempivalokuvani. Ihana Saila, kiitos <3

Muistakaa nyt kaikki, että vain te tiedätte miten teidän kroppanne toimii tai ei toimi. Jos yhtään tuntuu siltä, ettei kaikki ole kunnossa, älkää tyytykö sellaiseen vastaukseen lääkäriltä mihin ette ole tyytyväisiä. Köyttäkää itsenne vaikka tuoliin kiinni, kunnes asia tutkitaan!

Titityy  jne.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Metsää ja mielialaa kaatuu

Päikkärin Sädehoitoklinikan henkilökunnalle kiitoskakku.
Syyskuun alussa oli sitten viimeinen sädehoitokeikka. Ihana henkilökunta sai kiitokseksi vadelmajuustokakkua. Vieläkin kiitollisuuteni on valtava, ilman heitä tuo viiden viikon, joka arkipäivä tapahtunut hoito olisi ollut paljon rankempaa.
Luottotaksikuskilleni kudoin villasukat. Myös hänen tuki oli korvaamaton.
Viimeinen tapaaminen lääkärin kanssa Lahdessa oli myös hieno kokemus. Lääkäri oli todella ammattitaidoinen ja sai selitettyä ymmärrettävästi mitä hoitoja olin vastaanottanut ja miten niiden odotetaan minuun nyt vaikuttavan. Pidin hänen tavasta puhua suoraan, silti viemättä toivoa paranemisesta. Hän kertoi myös, että jos syntyminen Suomeen ei enää niin lottovoitto ole, niin Suomessa rintasyöpään sairastuminen on. Suomessa saa parhaan mahdollisen hoidon.

Tämän vuoden poikanen jäi jälkeen perheestään, mutta tultiin hakemaan mukaan myöhemmin. Viihtyi meidän rannalla, koirien suureksi iloksi..... Suomen kansallislintu; Cygnus cygnus


Tammikuussa alkanut hoitorumba oli siis päätöksessä. Väsymys ja masennus oli totaalinen. Tämä ihana onkologiaan erikoistuva ja jo työterveyshuoltoon erikoistunut lääkärini määräsi totaali lepoa. Hän kertoi, miten tämän tyyppinen syöpä yleensä realisoituu potilaan mielessä vasta kun hoidot ovat ohi ja nyt pitäisi antaa itselleen aikaa rauhassa sulattaa oma muuttunut elämäntilanne. Lepoa ja sellaista puuhastelua mikä antaa enemmän kuin ottaa.
Hän antoi hyviä neuvoja myös siitä, miten menetellä jos tulee oireita. Ei saa antaa periksi vaan pitää jaksaa vaatia jokaisen oireen perinpohjaista tutkimista. Liian helposti sivuutetaan oire, jonka työstäminen saattaisi ollakin äärimmäisen tärkeää.

Martha Mårtensson ja syksyn satoa omasta puutarhasta

Arki, ilman hoitohenkilökunnan tukea alkoi. Tuntui kuin olisi tippunut täysin tyhjän päälle. Mikkelistä tuli ilmoitus, että ensimmäinen kontrolli olisi marraskuun alussa. Kaksi kuukautta ilman mitään tukea tai tietoa mistään. Oliko sytostaatit tappaneet jo olemassa olevat syöpäsolut? Oliko säteily vaikuttanut millään muulla tavalla kuin polttamalla ihon tummemmaksi? Kasvoiko jossakin nyt joku sellainen niin aggressiivinen kasvain, joka olisi jo levinnyt kahden kuukauden sisällä joka puolelle? Tällaisista ajatuksista päivät täyttyivät ja lisäsivät vain niin väsymystä kuin ahdistustakin.

Hoidoista sain tosi vähän oireita enää (kop kop kop). Aineenvaihdunta on edelleen täysin sekaisin ja sen myötä kilot ovat ja pysyvät, ihan muutamaa lukuunottamatta, jotka olen onnistunut tiputtamaan.

Hiukset alkoivat hyvin hitaasti kasvamaan ja kesti 1,5 kuukautta edes nähdä minkä värisiä ne ovat. Valitettavasti sitten toivomani luonnonplatinanblondin sijaan ne ovatkin nyt tummangraniitinharmaat. Tuovat kivasti lisää muutama kymmenen vuotta ikää ulkonäkööni. Ne kasvavat tosi hitaasti, mutta ilmeisesti ovat ihan täysin kiharat, kun sojottavat minne sattuu.
Kulmakarvat ja ripset myös alkoivat kasvaa takaisin, nekään eivät vielä ole täydessä kukoistuksessaan, joten odotellaan mitä kivaa niistä kehkeytyy.

Neljän kuukauden tyvikasvu....


Mitään tähän kerrottavaa ei sitten tapahtunut tämän kahden kuukauden aikana. Hyvät asiat kyllä onneksi vielä peittosivat väliaikaisesti huonot.

Sitten tuli ensimmäinen kontrollikäynti Mikkelissä. Lääkäri löysi taas kyhmyn leikatusta rinnasta ja määräsi mammografiaan. Hän kyllä arveli jo tutkiessaan, että kyseessä on kysta, mutta halusi kuitenkin varmistua.
Istuin puoli tuntia siinä hänen edessään, kun hän kertoi minulle, kuinka järkyttävän huono tuuri minulla oli ollut näissä syöpäarpajaisissa. Sovittiin, että tulen kaksi kertaa vuodessa kontrolliin, vaikka ei niistä mitään muuta hyötyä olisi kuin sitten vaan tiedettäisiin onko uusinut tai levinnyt, koska sitten ei kuitenkaan olisi mitään tehtävissä asialle. Vähän paikasta riippuen olisi kyllä aikaa vielä kuukausista muutamaan vuoteen. Lääkäri ensin sanoi, ettei suosittele vasta-ainekokeen ottamista, koska jos arvot olisivat koholla, se vaan aiheuttaisi niin lääkärin kuin potilaan levottomuutta......no, nyt en välittänyt lääkärin epämukavuudesta vaan päätin että haluan kuitenkin itse sen tiedon, jotta voin järjestellä asioitani.
Pari päivää nyt tuon tapaamisen jälkeen, olen alkanut uudestaan harkitsemaan tuota. Ehkä en otakaan sitä. En vielä tiedä. Voi olla ettei tieto muutaman kuukauden jäljellä olevasta elämästä olekaan sellainen mitä osaisin käsitellä.

Että tällaista. Haluan muuttaa pois täältä. Täällä on todella inhottavaa asua. Energiataso tällä hetkellä vaan on miinuksella ja kiinteistökaupat ei ole ensimmäinen toiveeni aamulla kun herään.

Ottaisin kyllä tämän näkymän mukaani muuttaessa....


Harmaata ulkona, harmaata mielessä. Onneksi on koirat, joiden kanssa sentään saa itseään raahattua lenkeille. Tosin, meidän lenkkimetsää kaadetaan nyt urakalla. Ehkä lumi muuttaa asiat vähän kirkkaammiksi. Sitä odotellessa; Hyvää Isänpäivää kaikille!

Tilly Soldan juuri trimmattuna marraskuun auringossa