tiistai 23. joulukuuta 2014

Make the Yule-tide gay


Have yourself a merry little Christmas,
Make the Yule-tide gay,
From now on, 
our troubles will be miles away.

Postista sain viimeisen Tom of Finland-postimerkin. Oli tarkoitus lähettää muutamalle Perussuomalaiselle joulukortti, mutta ei sekään nyt huvittanut, joten jää keräilykappaleeksi itselleni.


Nyt on monta punaista lankaa! Punainen on siitä hankala väri, että se riitelee heti toisen punaisen kanssa ja harmoniaa on hankalaa löytää. Siitä huolimatta, olen nyt ostanut melkein järjestäen erilaisia punaisia lankoja kudottaviksi. Ihan hirvittää mitä niiden yhdistämisestä tulee.
Tähän en voi tietenkään vielä valmiita töitä laittaa, koska osa on lahjoja ja heidän jouluyllärit menisivät pilalle.
Viimeisin projekti on torkkupeite, johon tulee punaista ihan aniliinista pinkkiin ja kaikki mahdollinen mikä siinä välissä vain on kaupasta saatavissa. Ehkä se on tämä harmaa väritön vuodenaika, joka on sekoittanut arvostelukyvyn?



Jeps, siis eletään aatonaattoa. Ja mitä nyt sitten on sellaista joka olisi erityisesti kivaa joulun alla? Ei niin mikään! Joulu on lasten juhla ja lapset tuovat jouluun sen kivan. Näin aikankin meillä. Ja kun lapsia ei ole, me yritämme täällä luoda jouluntunnelmaa ruoan kautta.
Minulle ihan pakollinen joulunautinto on Jalostajan purkkiherneet. Ilman niitä ei ole joulua. Täältä kyliltä ne loppuu jo alkumetreillä, joten ollaan käyty St Mickelsbyyssä tankkaamassa niitä. Nenän lisäksi lappaan niitä myös mahaani, joten niitä pitää olla paljon.
Kale on jo valmistanut lasimestarit ja inkiväärisitruunasillit, maustekakut ja tortut. Tänä vuonna tyydytään vain perinteiseen taateli- ja banaanijugurttikakkuun.  Parhaillaan uunissa paistuu lanttulaatikko ja perunalaatikko on imeltymässä uunin päällä. Lanttulaatikko tehdään itsekasvatetuista lantuista, tietenkin. Pitääki muistuttaa porkkanalaatikosta. Ettei vaan unohdu.
Lihapuolelta meillä ei ole kuin kalkkunarullaa. Itse en siitä välitä, maistuu liikaa lihalle. Kalaa sitten on runsaammin; on Puumalan kirjolohta, itse savustettuna ja graavattuna, kuten myös siikaa Ahvenanmaalta, kumpaakin sorttia. Rosolliin tulee omia punajuuria, omia porkkanoita, Granny Smith omenaa, onnellisia kanan munasoluja ja tänä vuonna poikkeuksellisesti kaupasta ostettua maustekurkkua.
Huomenna käyn vielä poimimassa pihalta Brysselinkaalit, niin siinä se joulu sitten meillä on kasassa. Valitettavasti niitä kasvaa vielä tuolla ulkona kun paikallinen himotappaja on listinyt kaikki seudun jänikset. Ennen ne jätettiin jäniksille syötäviksi, mutta nyt ei ole jäniksiä näkynyt muutamaan vuoteen.

Brysselkaalit

Tuota kaikkea lähdetään heti vuoden alusta sitten poistamaan kehostamme erilaisten liikuntamuotojen kautta. Ai niin jälkiruoka vielä; appelsiiniriisiä ja luumuvaniljarahkaa!

Olen epätoivoisesti yrittänyt saada koirat poseeraamaan joulukorttia varten. Tämä voi olla Matildan viimeinen joulu ja haluaisin sellaisen hienon kortin missä kaikki kolme istuu kauniisti sen näköisinä että ne olisi jotenkin kasvatettu. Eipä ole onnistunut. Laitoin niille ruusupedinkin punaisine tyynyineen lavastuksena, mutta eipä näille meidän vapaanakasvatettujen lattiakoirien päivärytmiin sopinut poseeraaminen.

Buahhaaaaa, me mitään sulle poseerata, pidä joulukorttis!

"Ai että liikkumatta.......noup!"

Lavasteet ainakin kunnossa!


Ulkoeläimet sen sijaan ovat nätisti istuneet puun oksilla kuvattavina. Miksi muuten linnuista sanotaan että istuvat oksalla kun ne seisovat siinä? No, joka tapauksessa. Tänä vuonna on ilahduttavan paljon kuusitiaisia ruokintapaikalla! Kerralla parhaimmillaan olen laskenut 6 yksilöä.

Hömötiainen

Kylän ainoa sivistyksen merkki on poistumassa. ABC lopettaa. Pari-kolme vuotta se tuossa kökötti ja koko aikana kukaan ei ostanut sitä Wienerleikettä vaikka jatkuvasti sitä mainostivat.
Kukaan ei osta tuota leikettä!


Susille annoin joululahjaksi rintanappeja. Niitä saa tilata edullisesti yhdistykseltä € 5,00 ja tuotto menee kokonaisuudessaa suojelutyöhön. Itselläni alkaa koko valtava rintavarustus jo peittymään susirintanappeihin.

Saa ostaa Suomen Susi ry:ltä upeita Rintanappeja

Oma rintavarustus varustettuna

Tänä vuonna sain sitten ostettua upean Raskasta Joulua levyn ja bonuksena oli viimevuoden levy alennuksena. Se loppui viime vuonna jo pari viikkoa ennen joulua kesken, joten nyt täällä raikaa sitten raskas musiikki lanttulaatikon odöörin seassa.


Yulen är här!

Joulukortteja en tänä vuonna lähettänyt. Ei vaan ollut sellainen fiilis ollenkaan missään vaiheessa. Yhden paketin lähetin Matkahuollon kautta Amandalle ja Jonakselle. Linda ja Thomas tulevat ehkä hakemaan omansa täältä sitten joulun jälkeen joskus helmikuussa, kunhan kotiutuvat maailmalta.


Taivas työ tulta.....



Suku kerääntyy tänä jouluna paikkaan, jonne me emme sovi, mutta se on ihan ååkåå sekin. Me viihdymme täällä korvessa keskenämme vallan mainiosti.

Punaista lankaa tässä kirjoituksessa ei siis ollut alkua lukuunottamatta.



lauantai 13. joulukuuta 2014

Positiivisuutta, iloa, riemua ja johdatusta!

Päätin kerätä tähän kirjoitukseen nyt viikon sisällä tapahtuneet positiiviset ja iloiset asiat. Potkaiskaa minua, jos lipsun tästä.

Selma edessä ja Pillan takana



Viime perjantaina oli Selman nimipäivät. Minulla oli yksi mäyräkoira jonka nimi oli Selma. Sai nimensä Lagerlöfskan mukaan. Olen jo aikaisemmin kertonut, että kaikki koirani ovat saaneet nimensä jonkun merkittävän naisen mukaan, jos ihmettelette ihmismäisiä koiranimiä. Selma oli ihana koira. Nyt jo koirien taivaassa muiden kanssa riekkumassa. (Tämä on iloinen asia!). Selma kulki omia polkujaan, eikä oikeastaan koskaan stressannut mitään. Selman laumanjohtaja Frida (Kahlon mukaan) kun kuoli ja Selma oli seuraavaksi vanhin, niin kuukaudessa Selman suunpielet harmaantu vastuusta jota hän ei halunnut. Onneksi seuraava järjestyksessä eli Pillan (Pernilla Widgrenin mukaan) otti ohjat käsiin ja Selman kauniin riistanväriset suunpielet palautui normaalin värisiksi.

Kun tämä mökki hommattiin, silloin kesämökiksi, niin ensimmäinen työ oli aidata koko tontti. Tietenkin se tehtiin mäyräkoiranvarmaksi, ettei mäyrät päässeet tuonne metsiin vaeltamaan. Jostakin kumman koloista se Selma kuitenkin aina onnistui menemään, mutta otti sitten tavakseen istua portin ulkopuolella ihan coolina fiilistelemässä kunnes joku hoksasi mennä päästämään hänet takaisin pihalle.

Kerran talvella tein jotakin keittiössä ja kattelin ulos naapurin pihalle kun Selma siellä tallusteli kaikessa rauhassa pihalla ilman huolen häivää. Ryntäsin ulos kutsumaan sen takaisin ja se ihmetteli, että mikäs hätä tolla taas on kun kiljuu kun hinaaja. Onneksi ei ollut ketään paikalla naapurissa, vaikka tuskin Selma olisi heitä häirinnytkään.

Onnelliset, iloiset ja positiiviset porot, vasemmalta: Selma, Pillan ja Matsku


No, viime perjantaina tapauhtui muitakin hyviä ja iloisia asioita. Pikkusysteri pääsi pois paikasta jossa hän ei viihtynyt ;).

Meillä oli perjantaina munapäivä. Eli piti hakea vapaana kasvavien luomukanojen munia tuolta Uutelasta. Tultiin parkkikselle, niin paikka oli ihan pimeänä ja sadateltiin (hyvin positiivisen äänekkäästi) siinä, että nyt pitää sitten mennä ostamaan tehotuotettujen rääkättyjen kanojen munia, jotka vielä maisuukin ihan p***lle. Siinä samassa viereen kurvasi auto. Minä Kalelle, että kysy onko toi henkilökuntaa, Kale siihen että "No en varmasti kysy, aina tarvii olla äänessä joka paikassa!" Minä sitten rouvalle joka tuli ulos autosta että "Hei, et sattumoisin ole tulossa töihin?" Rouva siihen että "No, en olen tulossa tuomaan tuonne kananmunia myyntiin!"
Ja niin oli räpätys käynnissä kun minä selitin että "EI VOI OLLA TOTTA!!! TÄMÄ ON SUUREMMAN JOHDATUSTA!!!" jne jne jne. Siinä sitten löydettiin yhteisiä tuttujakin ja sain lähetttyä ihanalle Annille terveisiäkin :).
Ostimme siis munamme suoraan tuottajalta. Eikö ollutkin positiivinen ja iloinen asia?

Nyt ei löydy yhtään kuvaa munasta....sorry systerit ;)



Lauantaina Suomi täytti 97 vuotta! Se oli ehdottoman iloinen ja hyvä asia. Linnassa oli kauniita ja fiksuja ihmisiä, jotka nauttivat illan antimista ja ohjelmasta.  Posteljooni oli tänäkin vuonna hukannut minun kutsun, mikä on siis ihan positiivinen asia, koska olen liian lihava mennäkseni TV-kameroiden eteen.


Itsenäisyysleivos ja sen kaveriksi Siistosen perunaleivos, ettei sillä ole yksinäistä.


Maanantaina pakotin Kalen menemään autopeltikorjaamoon kysymään minun pikku Mersuni perään. Mitään ei ollut kuulunut ja odottelin tietoa kuinka paljon yli 500,00 euroa sen pirun oven maalaus tulisi maksamaan. Kyseessä siis se samainen ovi johon portti hyökkäsi.
Uutiset olivat sensaatioluokkaa; ovea ei tarvinnutkaan maalata ja pelkkä sen kuhmun tuuppiminen takaisin maksoi tasan € 50,00!!! Aika iloista ja positiivista, eikö?

Kuhmuton Mersu


Ehkä paras ylläri oli kuitenkin ihanalta Maaritilta tullut ihana paketti, jossa oli hieno suurennos omasta kuvastani, juu ei ollut omakuva vaikka se olis ehkä ollut vielä ihanampi, vaan itse ottamastani kuvasta jossa oli värillinen päivänkikkara sekä ehkä maailman ihanin pinkki MINUNkuvioinen kaulaliina! En voi ymmärtää miten joku Thaimaassa on löytänyt minun kasvonkuvan ja halunnut tehdä siitä vielä huivin ja sitten Maarit vielä löytää sen!!!! JOHDATUSTA!!  Nyt löysin positiivisen asian siinäkin että Maarit muutti pysyvästi asumaan Thaimaahan; hän ei IKINÄ ostanut mulle mitään lahjoja kun asui Härmässä!

Päivänkikkara ja minun naamalla varustettu huivi Thaimaasta

Tiistaina näin pitkästä aikaa jotakin valoisaa hohtavan pilvien lomasta. Tuli niin ihmeellinen olo, että piti ihan ikuistaa se kuvaksi. Luulen, että se oli aurinko. Tosin, jotkut väittivät että näyttäisi ihan joltakin skifi-leffan maailmanlopunenteeltä, mutta positiiviselta sellaiselta.

"the truth is out there"

Keskiviikkona oli aivan mieletön innovatiivisuuden huippupäivä! Jostakin luettiin, että auton sisällä olevan kosteuden saa pois kun laittaa sukkaan kissanhiekkaa ja sukan sitten autoon sisälle. Luonnollisesti se käy kätevämmin, jos se sukka ei ole jalassa. Meillä kun ei ole kissaa, niin heti yritettiin lähestyä asiaa negatiivisina tyyliin "Ei tuu mitään, mihin h*ttiin me se loppu kissahiekka sitten laitetaan? Sitten naapurin katti oikeen innostuu ja luulee, että me tykätään siitä kun se käy täällä kusella kun oikeen hiekkaakin ollaan sille hommattu" jne jne jne. Mutta, luettiin lisää ja opittiin, että sama tsydemmi wörkkii myös merisuolalla! Ei kun hommiin; rikkinäinen sukka täyteen merisuolaa ja autoon! Tämäkin toimii paremmin, jos sukka ei ole jalassa, ja jos sen teippaa Hesusteipillä ENNEN suolanlaittoa. Oli ihana päivä!
Suolaa- salt




Tostaina kaikki oli niin iloista ja positiivista, ettei mitään erikoista jäänyt mieleen. Ai niin valkosipulit ovat itäneet, oi suuri ilonpäivä! Paitsi ettei ehkä idä enää keväällä, mutta onko se nyt niin nokonuukaa?

Itäneet valkosipulit


Perjantaina oli mammografia. Iloinen ja positiivinen asia, että meillä on tällainen seulontasysteemi Suomessa. Toivotaan että tuloskin on iloinen ja positiivinen......vai pitäisikö sen olla negatiivinen? No, eniveis tiedätte mitä tarkoitan niin että turhaan siellä joku jo on potkimassa ;).

Sain ostaa myös astioita Carlsonin tavaratalosta, tarkemmin en voi tästä episodista kertoa ettei Amanda vaan aavista mitään. Se että olen jo soittanut kaksi kertaa ja kysellyt hänen mieltymysten perään ei ehkä vielä herätä muuta kuin iloista ja positiivista mieltä........
Itselleni sain ostettua ensi vuoden almanakan, se on taas punainen ja ihana. Punainen, että löytäisin sen käsveskasta helpommin. Nyt huomasin, että se voi olla pienempi kuin aikaisemmin, kun ei ole niin paljoa sellaista kalenteriin laitettavaa juttua. Erittäin positiivista ja iloista!

Uusi almanakka
Myttanin juttuja
Amandan juttuja


Prinsessan Myttanille kutomani nutut, sukat ja pipot olivat tulleet perille ja ainakin väittivät että tykkäsivät. Se oli positiivista. Linda tosin ihmetteli timanttien puuttumista, mutta tuohan on nopeasti korjattavissa oleva asia.

Ja sitten ollaan tässä päivässä: LUNTA!!!! SNÖ!!!!! SNOW!!!! LA NEIGE!!! SCHNEE!!!! Koirat ymmyrkäisinä onnesta. Jopa vanha linkuttava Matilda hyppi ja pomppi lumessa ja jahtasi lumipalloja!

Tilly elementissään
 Ei tarvinnut potkia, hienostihan tämä sujui :)
Kiitos kaikille tästä iloisesta ja positiivisesta hetkestä. Näissä tunnelmissa on nyt mukavaa katsoa lumista maisemaa joka pikkuhiljaa hämärtyy ja tuo esiin ihanat kynttilälyhtyjen valot!

Talvi <3



lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää Itsenäisyyspäivää 97 vuotiaalle Suomelle!





Kuva on otettu joskus sodan aikana, taustalla panssarijuna ja etualalla siellä operoivat upseerit. Toinen vasemmalta on isänisäni Mauno Lintula. 

Tiesin jo hyvin nuorena, että häntä kuului kiittäminen siitä, etten elänyt Nikita Sergejevitš Hruštšov:n hirmuvallan alla. Farfari kuului niihin urhoollisiin ihmisiin, jotka olivat pelastaneet Suomen kansan ryssän kynsistä. Farfarin mielestä olin ihan Hrustsovin näköinen. Onneksi olin jo lapsena suht huumorintajuinen, enkä ottanut sitä loukkauksena. Olin vain otettu huomiosta, jonka ulkonäköni toi. Muutama vuosi myöhemmin tosin olisin toivonut olevani jonkun muun kuuluisuuden näköinen, joten kehitin itselleni vieläkin sitkeässä istuvan uskomuksen, että olen Marilyn Monroen identtinen kaksoisolento.


Isäni perhe lähti kaksi kertaa evakkoon Karjalasta, päätyen lopulta Espooseen rintamamiestaloon.
Jo hyvin nuorena ymmärsin, että olen osa kahta eri vähemmistöä, evakkojen lapsenlapsi ja äidinkielenä ruotsi. Koskaan en siis ihan kuulunut mihinkään, ja aina oli enemmistö, jonka suuriäänisimmät ääriaineistot mielellään kertoivat jopa lapselle mielipiteensä näistä vähemmistöistä.
Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Tosin nykyään Haloo Helsingillä on parempi versio tästä: se mikä ei tapa, se todella hajottaa.
Perheeni, johon lasken ihan tämän jokapäiväisen perheen lisäksi myös sisarusteni perheet, on jostakin syystä joutunut kokemaan asioita, joita ei ole ihan arkipäiväisesti jokaisen agendalla.
Nämä asiat ovat äärimmäistä väkivaltaa sisältäviä, jopa ihmishengen menetyksiä väkivallan kautta tai sellaisen yrittämisiä.

Viikko sitten viimeisin, jota kaikki yritämme tahoillamme työstää menettämättä otettamme todellisuudesta. Jokainen meistä on tämän viikon aikana käyttänyt omia defensiivejämme, selviytyäksemme taas kerran äärimmäisestä väkivallan teon seurauksesta. Joudun kirjoittamaan näin kryptisesti, ihan kunnioituksena niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat olleet tapahtumassa läsnä ja menehtyneen uhrin läheisiä kohtaan.  Itse olen päässyt taas kerran helpolla, en ole osallisena enkä ole ketään menettänyt. Olen vain vierestä katsonut läheisten tuskaa ja hätää ja lohduttomuutta.
Farfari oli 14-vuotias kun hän joutui ensimmäiseen sotaansa. Hän taisteli niin talvisodassa kuin jatkosodassakin. Hän näki varmasti paljon väkivaltaa, kuolemaa ja kärsimystä. Sota ei tappanut farfaria, mutta se taatusti hajotti hänet. Viikko sitten eräs toinen 14-vuotias myös joutui todistamaan äärimmäisiä asioita.
Muistan hyvin farfarin defenssiivit ja todella toivon, että tämä toinen 14-vuotias löytäisi erilaiset ja rakentavammat itselleen.
Onko olemassa joku sukukarman tyyppinen käsite, joka altistaa tietyt suvut väkivallalle?  Ja jos, niin miksi? Mitä siitä pitäisi oppia? Ja miksi sitä samaa ei voisi oppia vähemmän väkivaltaisella tavalla?
Joka tapauksessa meille riittää jo, me ollaan jo kaikki hajalla ja osa meistä ovat  jo liian voimakkaitakin. To whom it may concern: meille riitti! Haluamme säilyä ihmisinä. Tästä eteenpäin otamme vastaan vain lempeästi tuotuja oppeja.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille itsenäisille ihmisille. 




perjantai 28. marraskuuta 2014

TAHDON - TAHDON, tietenkin TAHDON!

...ja suurin niistä on rakkaus....
Lempi kummilapseni, ihana Linda-Pi on tänään karannut naimisiin ihanan Tuomon kanssa!
Kun kaikki oli jo ohi, ilmoittivat tekstiviestillä ilouutiset.
Tosin, olin jo nähnyt valtavan joukon juhlimassa heitä Eduskuntatalon edustalla ja puolet Facebookista oli vaihtanut profiilikuvansa heidän lausumaan sanaan TAHDON.
Suoraan tuomarin pakeilta karkasivat vielä häämatkallekin Istanbuliin.

Luulivat, etteivät joudu järjestämän minulle juhlia........little did they know........;) Tahdon - tahdon, tietenkin tahdon juhlat!


Paljon Onnea Rakkaat Linda ja Tuomo!

Mitä sylki suuhun tuo.......

Taitaa elämänmuutos konkretisoitua nyt yhdellä tärkeällä tavalla: elän aikuiselämäni ensimmäistä pikkujouluaikaa ilman ensimmäisiäkään pikkujouluja! Selviääkö tällaisesta hengissä? Tarkoittaako tämä sitä että on syrjäytynyt? Näkyykö se minusta? Pilkkaavatko lapsijoukot minua kun menen kylille? Aivan sama! Tämä tuntuu ihanalle. Ei tarvitse väkisin änkeä pyöreää kroppaansa pikkumustaan ja olla syömättä ettei saumat ratkea. Ei tarvitse kytätä juomisiaan niin, että vielä muistaa osoitteensa kun on jonottanut kuusi tuntia taksijonossa. Selviän tästä paljon suuremmalla todennäköisyydellä hengissä kuin jos menisin pikkujouluihin.

Sillivatia, tuikkuja ja terriereitä




Keramiikkakurssilla olin kyllä aikaisemmin syksyllä ehdottanut yhteisiä pikkujouluja, mutta siinä se taidetta tekiessä oli unohtunut. Tällä viikolla oli syyslukukauden viimeinen tunti ja kivaa oli. Ope oli leiponut meille ihanaa piparijuustokakkua ja me muistettiin opea pienellä lahjalla.
Kaikilla oli hienoja töitä ja opin että jos on joku oikein upea tekele, sen päälle pitää sylkeä...juu, älkää kysykö.....se on pitkä juttu. No, minä täällä nyt syljeskelen omien tekeleitteni päälle joka kerta kun ne näen. Yksi kulho jäi vielä lasituspolttoon, haen sen maanantaina. Se on oikein kunnon iso kulho, onneksi siellä ei ole enää kurssikavereita koska olen ihan vakuuttunut siitä, että se alta aikayksikön muuttuisi sylkikupiksi......Kuka kissan hännän jne... Keväällä kuitenkin jatketaan ja silloin on ohjelmassa täydellinen 12 hengen ruokakalusto..........As if....:)
Keramiikkaihmisiä





Lumet ja pakkaset tuli ja meni. Nyt  eletään sitä aikaa miksi suuri osa suomalaisia ei asu täällä tähän aikaa vuodesta. Märkää, loskaa ja pimeää. Kylmää ei ole, muutama aste plussan puolella. Yleisväritys on harmaa eikä aurinkoa ole näkynyt ehkä kolmeen viikkoon. Mutta, kyllä me selvitään. Nelisen viikkoa vielä ja päivät alkavat pitenemään.

Martha takkaa vastapäätä sohvan selkänojalla selviytymässä 


Tänään äänestettiin tasa-arvoisen avioliittolain ensimmäisessä käsittelyssä Edustkunnassa. Läpi meni. Se on taas pieni askel kohti järkevämpää yhteiskuntaa. Ei tällaisia asioita pitäisi enää tarvita käsitellä ylipäätään meillä. Katsotaan miten menee seuraavassa käsittelyssä 12.12.14.

Hauska aasinsilta siihen, että sain mammografiakutsun 12.12.14 Mikkeliin. Minun mielestä hypin siellä alvariinsa littauttamassa rintojani. On todella hienoa, että meillä on tällaisia seulontoja mutta taaskaan en ymmärrä miksi vastaavia ei ole miehille heille yleisten syöpien kohdalla. Mitä tasa-arvoa se taas on? Eturauhassyövän seulonta selviäisi käsittääkseni yksinkertaisella verikokeella.


Cygnus cygnus

Kuntosalille en ole mennyt, koska.................en ole viitsinyt ja koska auto on korjattavana. Jos muistatte niin meidän portti hyökkäsi sen päälle ja klommautti matkustajanpuolen etuoven. Kuulemma pitää maalata ovi ja hinta olis sellainen about 500,00 euroa. Sanoin, että nyt jos hän ensin vaan koputtaa sen klommon siitä pois, niin jätetään se maalaaminen vaikka jos myyn koko p***kan. Eihän sitä tiedä jos seuraava omistaja haluaa sen toisen väriseksi vaikka. Taas kerran sain nauttia siitä "onkohan tolla lääkitys kunnossa"-katseesta, johon olen jo niin tottunut. Voisin tatuoida otsaani ison "ON" heille vastaukseksi. Miten sitä sitten katteltais? Minä luulen muuten että se auto on kirottu. Edellisessä autossa oli rekkarissa numero 666 ja sepäs herättikin sitten ihmetystä. Malminkartanon parkkipaikalla joku oli ihan nähnyt vaivaa raapustaa tuulilasiin lapun, jossa varoitettiin ajamasta kyseisellä autolla, koska se oli pedon luku ja tarkoitti sitä, että kuolemanvaara oli ilmeinen. Mikähän tässä olisi se merkki, jota en ollut huomannut? Musta väri? Jos siihenkin auttaisi se että sylkee?

Tilly, ainoa terrierimme joka suostuu metsälenkille loskassa



Laihis on hyllyllä. Joulukarkit ilmestyivät kauppaan, ja ne on pakko testata, että sitten tietää mitä ostaa jouluksi. Olisi se niin suunnaton pettymys jos kotona olisi vaan pahalle maistuvia karkkeja ja suklaita. Nyt viikonlopuksi tuli testiin isot laatikot tavallista Da Capoa ja uutta Cappucino Da Capoa. Kunnianhimoisena, vai pitäisikö sanoa sulkaanhimoisena, otin vielä Fazer Mintiä ison rasian myös testiin jos vaikka sunnuntai iltana vielä jaksaisi tsempata.



Kävin kylän apteekissa, sitä lääkitystä hoitamassa kuntoon.  Ja siellä pienellä hyllyllä näin hurmaavan minttupastillirasian, jonka kannessa oli MINUN kuva!! Olin aivan ällikällä lyöty ja menin katsomaan tarkemmin sitä. Ei ollutkaan minä, vaikka kyllä oli näköinen. Ostin sen tietenkin itselleni ja sitten toisen jossa oli mäyräkoira. Mäyriksen vein keramiikkaopelle punaisen omenan sijaan. ;)


Jos nyt ihmiset kovasti minua säälii, niin voinhan minä nimittää näitä karkkitestauksia pikkujouluiksi. Vältyn sitten niiden kylän lapsien pilkoiltakin. Eli Hyvää Pikkujoulua teille ja meille, kuten Eijakin sanoisi.

Pikkujoulut,, JEEE!!!! 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kuusimetsän linssiluteet


Monen viikon harmauden jälkeen vihdoin on maassa muutaman sentin kerros valkoista lunta. Päättäjämme, tiettyjen harrastajaryhmien painostamana, tekevät koko ajan päätöksiä, jotka tuhoavat luontoamme. Onneksi sitä on kuitenkin vielä jäljellä ja toivottavasti uusi polvi kasvamassa olevia päättäjiä ja painostajia, tuntuvat arvostavan sitä.
Paras hermolääke on metsässä oleilu, joskus kameran kanssa joskus ilman.
Tänään joukko hömö- ja kuusitiaisia olivat ihmeen poseeraavalla tuulella. Toivottavasti muutkin näiden kuvien kautta pääsevät kiinni tuohon ilmapiiriin, jonka voi aistia vain luonnossa.



Järviruoko (Phragmites australis (P. communis)

Kivi lumikuorrutteella (Petra con nix)

Hömötiainen (Parus montanus) 

Kuusitiainen (Parus ater, syn Periparus ater) 

Hömötiainen (Parus montanus) 

Kuusitiainen (Parus ater, syn Periparus ater) 

Kuusitiainen (Parus ater, syn Periparus ater) 

Kuusitiainen (Parus ater, syn Periparus ater) 

lauantai 22. marraskuuta 2014

Pystyt elämään ja vaikuttamaan tähän hetkeen vain juuri tällä hetkellä.

Järven pinta jo kiinteässä muodossa, Martha kuitenkin vielä empii mennä sinne, onneksi.


Värit ovat hävinneet maailmasta. Ulkona on vain eri sävyisiä harmaita tai vaihtoehtoisesti pilkkopimeää. Aurinkoa en ole nähnyt moneen päivään, ei ehkä ole kovinkaan paljoa liioiteltua sanoa etten pariin viikkoon. Tämä on ehkä vuoden tylsintä aikaa? Kameraakaan ei viitsi ulkoiluttaa, kun tuntuu ettei ole oikein mitään kuvattavaa. Onneksi on paljon pihlajamarjoja, edes joku väriläiskä sen parin tunnin aikana kun valoa riittää.

Luonnon ainoa väriläikkä


Toimistosta ja työstä luopuminen on vielä niin abstraktia, etten ole sitä kokonaan ymmärtänyt. Nyt on tosin alkanut tulemaan sellaisia lyhyitä pilkahduksia kummallisesta vapauden tunteesta. Toistuvasti tulee ihmeteltyä sitä miksi ylipäätään lähti koko tuohon rumbaan? Tai oikeastaan ei ehkä miksi lähti, vaan enneminkin miksi siihen jäi niin pitkäksi aikaa? Aina pitää kokeilla ja mennä mukaan asioihin, mutta jos niissä ei viihdy, pitää jatkaa eteenpäin. Uskon, että jollakin tasolla sitä on sokea juuri sen hetkisille asioille. Elää liikaa joko menneessä tai tulevassa, eikä huomaa että se hetki jossa elää on se johon pitäisi keskittyä ja muokata.
Siperia opettaa, kunnes opit. Se on varmaa! Samat tilanteet toistuvat niin kauan, kunnes tajuat tehdä niille jotakin sellaista mikä muuttaa ne. Einstein sanoi "to repeat the same action and expect different results is madness" ja siinä hän oli oikeassa. On idioottimaista toistaa samaa kaavaa ja odottaa lopputuloksen muuttuvan. Olen siis enemmän ja enemmän tyytyväinen päätökseeni hypätä oravanpyörästä, olkoonkin että terveydentilan piti muuttua drastisesti ennen kuin tajusin tuon päätöksen tehdä.

Täällä kotikonttorissa on niin miellyttävää olla. Kollegatkin ovat jotenkin niin erilaisia edellisiin verrattuna:

Uusi assarini, jonka kanssa jaan työpöytäni.


No, mitä sitten kuuluu mun kuntokuurille? Ei niin sitten yhtään mitään. Migreeni on estänyt kuntosalit ja torstain vesijumppa  ei ehkä sitten toteudukaan. Myös vapaaehtoistyöni on ollut sen verran intensiivistä kaksi viikkoa putkeen, että aikaa ei ole jäänyt oikeastaan mihinkään muuhun. Tätä blogiakaan en ole ehtinyt kirjoittaa. Valitettavasti ne kiireet taitavat jatkua ensi vuoden alkuun asti. Keinot vain alkavat loppumaan ja työ muuttuu ehkä enemmän konkreettisemmaksi, kirjalliset tehtävät on kaikki mahdolliset jo tehty asian eteen, ja seuraavaksi sitten joudutaan maastoutumaan. Sen enempää en tässä aiheesta kirjoita, olen halunnut pitää tämän blogin vapaana koko aiheesta. Mutta pätevä tekosyy se joka tapauksessa on.

Canis lupus lupus


Vaikka en ehtinyt kuntosalille, tapasin Tiinan kuitenkin. Kävin kuntoutamassa hiukseni hänen salongissa.
Moniosaaja Tiina :)
Ennen Tiinaa.....

Tiinan jälkeen.....

Enää yksi keramiikkatorstai jäljellä ja sitten tämä syyslukukausi on lusittu. On ollut niin hauska ja antoisaa, että päätin ilmoittautua myös kevätlukukaudelle. Opettaja on mahtava. Se, että hän luultavasti lukee tätä blogia ei vaikuta tuohon arvioon ;). Itse olen nimittänyt itseni hänen lempioppilaaksi, koska hän on vain kerran pikkuisen hermostunut minuun.
Kysyin neuvoa ja unohdin katsoa kun hän näytti miten piti tehdä. Meni hetki ja jouduin kysymään uudestaan, jolloin hän sanoi, ehkä pikkuinen ärtymys äänessään, että minun olisi ehkä fiksumpaa katsoa kun hän näyttää niin ehkä tietäisin miten kyseinen asia pitää tehdä. Itse olisin vastaavassa tilanteessa kieltäytynyt enää näyttämästä ja jättänyt tyypin luokalle!

Martha juuri tässä hetkessä sohvan selkänojalla

Sain raahattua itseni lekuriinkin. Sieltä laitettiin sitten lähete keskussairaalaan neurologian polille. Saavat siellä selvittää tämän migreenin hoitokeinot.

Sisäterde

Noin vuosi sitten tätini, joka kuoli tammikuussa tänä vuonna, soitteli minulle Ranskan maaseudulta missä hän asui ja kertoi erilaisia tapauksia siitä kun hän oli kaatunut kotonaan eikä heti päässyt ylös. Pahin tapaus oli kun hän soitti ja kertoi ajaneensa autolla ojaan ja jäänyt sinne autoon sisään moneksi tunniksi. Hän kertoi, että jossakin vaiheessa näki ohiajavien autojen valoja, mutta ne eivät pysähtyneet. Onneksi sitten jossakin vaiheessa joku pysähtyi ja soitti ambulanssin.
Tätini kertoi tuon tapahtuman hyvin yksityiskohtaisesti, sekunti sekunnilta mitä tapahtui ja kuvaili kaikki todella pieteetillä. Hän kertoi sen uudestaan ja uudestaan. Alkuun kuuntelin kuuliaisesti, ajattelin hänen työstävän jotakin post-traumaattista tilaa, mutta sitten loppujen lopuksi jouduin jo keskeyttämään hänet ja sanomaan, että hän on jo kertonut nuo kaikki moneen kertaan.
Silloin aloin epäilemään, ettei kaikki ollut ihan niin kuin pitäisi olla.
Tästä tapahtumasta kesti muutama viikko vielä ja hänet löydettiin kodistaan makaamasta lattialla. Naapurin rouva järjesti hänet sairaalaan, jossa todettiin, että hänellä oli melkein koko oikean otslohkon peittävä pahanlaatuinen aivokasvain. Lääkärit kertoivat, että tädilläni oli ollut tämä kasvain jo ehkä jopa kymmenen vuotta, ja että se oli sitten viime syksynä lähtenyt argressiivisesti kasvamaan. Oli todella surullista ja lohdutonta ajatella että tätini joutui kärsimaan kaikista niistä oireista yksin ilman kenenkään tukea siellä keskellä Dordognen maaseutua. Jälkeenpäin ymmärrän, että minun olisi pitänyt tajuta niin paljon aikaisemmin että jotakin oli todella pielessä ja patistaa häntä lääkäriin. Tätini oli tunnettu tavastaan dramatisoida ja liioitella asioita, ja pistin hänen kertomuksensa hyvin pitkälti näiden taipumusten piikkiin. Silloinkin olisi ollut hyvä pysähtyä hetkeksi, elää hetkessä, ei menneisyydessä ja siinä mitä sen perusteella luuli. Todella surullista ja ikävä tätiä on kova.

Valoa eksyneille, merellä ja maissa.