Metsää ja mielialaa kaatuu

Päikkärin Sädehoitoklinikan henkilökunnalle kiitoskakku.

Syyskuun alussa oli sitten viimeinen sädehoitokeikka. Ihana henkilökunta sai kiitokseksi vadelmajuustokakkua. Vieläkin kiitollisuuteni on valtava, ilman heitä tuo viiden viikon, joka arkipäivä tapahtunut hoito olisi ollut paljon rankempaa.
Luottotaksikuskilleni kudoin villasukat. Myös hänen tuki oli korvaamaton.
Viimeinen tapaaminen lääkärin kanssa Lahdessa oli myös hieno kokemus. Lääkäri oli todella ammattitaidoinen ja sai selitettyä ymmärrettävästi mitä hoitoja olin vastaanottanut ja miten niiden odotetaan minuun nyt vaikuttavan. Pidin hänen tavasta puhua suoraan, silti viemättä toivoa paranemisesta. Hän kertoi myös, että jos syntyminen Suomeen ei enää niin lottovoitto ole, niin Suomessa rintasyöpään sairastuminen on. Suomessa saa parhaan mahdollisen hoidon.

Tämän vuoden poikanen jäi jälkeen perheestään, mutta tultiin hakemaan mukaan myöhemmin. Viihtyi meidän rannalla, koirien suureksi iloksi..... Suomen kansallislintu; Cygnus cygnus

Tammikuussa alkanut hoitorumba oli siis päätöksessä. Väsymys ja masennus oli totaalinen. Tämä ihana onkologiaan erikoistuva ja jo työterveyshuoltoon erikoistunut lääkärini määräsi totaali lepoa. Hän kertoi, miten tämän tyyppinen syöpä yleensä realisoituu potilaan mielessä vasta kun hoidot ovat ohi ja nyt pitäisi antaa itselleen aikaa rauhassa sulattaa oma muuttunut elämäntilanne. Lepoa ja sellaista puuhastelua mikä antaa enemmän kuin ottaa.
Hän antoi hyviä neuvoja myös siitä, miten menetellä jos tulee oireita. Ei saa antaa periksi vaan pitää jaksaa vaatia jokaisen oireen perinpohjaista tutkimista. Liian helposti sivuutetaan oire, jonka työstäminen saattaisi ollakin äärimmäisen tärkeää.

Martha Mårtensson ja syksyn satoa omasta puutarhasta

Arki, ilman hoitohenkilökunnan tukea alkoi. Tuntui kuin olisi tippunut täysin tyhjän päälle. Mikkelistä tuli ilmoitus, että ensimmäinen kontrolli olisi marraskuun alussa. Kaksi kuukautta ilman mitään tukea tai tietoa mistään. Oliko sytostaatit tappaneet jo olemassa olevat syöpäsolut? Oliko säteily vaikuttanut millään muulla tavalla kuin polttamalla ihon tummemmaksi? Kasvoiko jossakin nyt joku sellainen niin aggressiivinen kasvain, joka olisi jo levinnyt kahden kuukauden sisällä joka puolelle? Tällaisista ajatuksista päivät täyttyivät ja lisäsivät vain niin väsymystä kuin ahdistustakin.

Hoidoista sain tosi vähän oireita enää (kop kop kop). Aineenvaihdunta on edelleen täysin sekaisin ja sen myötä kilot ovat ja pysyvät, ihan muutamaa lukuunottamatta, jotka olen onnistunut tiputtamaan.

Hiukset alkoivat hyvin hitaasti kasvamaan ja kesti 1,5 kuukautta edes nähdä minkä värisiä ne ovat. Valitettavasti sitten toivomani luonnonplatinanblondin sijaan ne ovatkin nyt tummangraniitinharmaat. Tuovat kivasti lisää muutama kymmenen vuotta ikää ulkonäkööni. Ne kasvavat tosi hitaasti, mutta ilmeisesti ovat ihan täysin kiharat, kun sojottavat minne sattuu.
Kulmakarvat ja ripset myös alkoivat kasvaa takaisin, nekään eivät vielä ole täydessä kukoistuksessaan, joten odotellaan mitä kivaa niistä kehkeytyy.

Neljän kuukauden tyvikasvu....

Mitään tähän kerrottavaa ei sitten tapahtunut tämän kahden kuukauden aikana. Hyvät asiat kyllä onneksi vielä peittosivat väliaikaisesti huonot.

Sitten tuli ensimmäinen kontrollikäynti Mikkelissä. Lääkäri löysi taas kyhmyn leikatusta rinnasta ja määräsi mammografiaan. Hän kyllä arveli jo tutkiessaan, että kyseessä on kysta, mutta halusi kuitenkin varmistua.
Istuin puoli tuntia siinä hänen edessään, kun hän kertoi minulle, kuinka järkyttävän huono tuuri minulla oli ollut näissä syöpäarpajaisissa. Sovittiin, että tulen kaksi kertaa vuodessa kontrolliin, vaikka ei niistä mitään muuta hyötyä olisi kuin sitten vaan tiedettäisiin onko uusinut tai levinnyt, koska sitten ei kuitenkaan olisi mitään tehtävissä asialle. Vähän paikasta riippuen olisi kyllä aikaa vielä kuukausista muutamaan vuoteen. Lääkäri ensin sanoi, ettei suosittele vasta-ainekokeen ottamista, koska jos arvot olisivat koholla, se vaan aiheuttaisi niin lääkärin kuin potilaan levottomuutta......no, nyt en välittänyt lääkärin epämukavuudesta vaan päätin että haluan kuitenkin itse sen tiedon, jotta voin järjestellä asioitani.
Pari päivää nyt tuon tapaamisen jälkeen, olen alkanut uudestaan harkitsemaan tuota. Ehkä en otakaan sitä. En vielä tiedä. Voi olla ettei tieto muutaman kuukauden jäljellä olevasta elämästä olekaan sellainen mitä osaisin käsitellä.

Että tällaista. Haluan muuttaa pois täältä. Täällä on todella inhottavaa asua. Energiataso tällä hetkellä vaan on miinuksella ja kiinteistökaupat ei ole ensimmäinen toiveeni aamulla kun herään.

Ottaisin kyllä tämän näkymän mukaani muuttaessa....

Harmaata ulkona, harmaata mielessä. Onneksi on koirat, joiden kanssa sentään saa itseään raahattua lenkeille. Tosin, meidän lenkkimetsää kaadetaan nyt urakalla. Ehkä lumi muuttaa asiat vähän kirkkaammiksi. Sitä odotellessa; Hyvää Isänpäivää kaikille!

Tilly Soldan juuri trimmattuna marraskuun auringossa