maanantai 14. joulukuuta 2015

Mastectomia ja kainaloevakuaatio



Tilly ja Martha innokkaina lähtemässä mukaan Monroe-kapsekin kanssa


Niin se sitten ma 7.12.15 valkeni ja jo sunnuntai-iltana oli jännät paikat täällä. Pakkailin ja ihmettelin mitä kannattaa ottaa mukaan. En osanut päättää, joten päätin laittaa Monroe-matkalaukkuuni mitä nyt käteen sattui :).
Maanantaina (7.12) oli siis Doctrateksessa labra, rintojen magneetti ja vielä palis kirurgin kanssa.
Kaikille magneettikuvakammoisille voin kertoa, että mahalla makaaminen tuubissa ei ole ollenkaan niin kauheaa kuin selällään makaaminen :) tai sitten alan vaan tottumaan tuohon touhuun.
Kasvain erottui selkeästi magneettikuvista, mutta sieltä taisi löytyä vielä toinenkin. Vasen rinta oli täynnä pieniä täpliä, jotka voivat olla syöpää ihan yhtä hyvin kuin eivät voi. Se varmistuu vain ajan kanssa.

Docrateksen viihtyisät ja laadukkaat odotustilat

Docrateksen ihanat Minna Äkkijyrkän lehmätaideteokset

Kirurgi piirsi valmiiksi leikkaussuunnitelman rintaan ja minä lähdin sitten Simonkentälle hotlaan.
Itse leikkaus tehtäisiin Aava Kampin leikkausosastolla, eli aamulla olisi matka kovin lyhyt; Annankadun ylitys.
Hotelli oli ihan kiva. Hotelli, ei mitään sen kummallisempaa. Menin Kamppiin etsimään jotakin pienempää paikkaa missä syödä jotakin, mutta päivän aikana koetut asiat tulivat sen verran uuvuttaviksi, että päätin mennä vain ruokakauppaan hakemaan sämpylän, jonka söin sitten huoneessa.

Hotellin ikkunasta ihana näkymä


Hotellihuone on hotellihuone on hotellihuone.....

Oli ihanaa kuunnella skurun ääntä ja katsella vilkkuvia kaupunkivaloja. Nukuin jotenkuten.

Aamulla klo 8:00 olin tikkana paikalla ilmoittautumassa ja siitä se sitten lähti. Kaikki meni kuin rasvattua: hoitaja vei huoneeseen, toi vaatteet ja kertoi aikataulun. Anestesiologi, ihana sellainen, tuli ja tervehti ja antoi esilääkityksen. Käveltiin sitten yhdessä leikkuriin ja siellä hän laittoi kanyylin niin etten edes tuntenut sitä ja seuraavaksi sitten kuulinkin kun hän sanoi että "No niin, se on ohi. Huomenta vaan, nyt voi herätä!" Terävänä likkana en tietenkään uskonut häntä ja väitin että "Juksaat, sinä senkin!" Mutta totta hän puhui.


Ihana sairaalahuoneeni

En oikein ole mikään heräämö-ihminen. Kuten olen jo kertonut, suu käy eikä sitä tuki mikään. Normitilanteesta poiketen järki seisoo, ja siitä huolimatta juttu luistaa, niin tietäähän siinä sitten että ympäristöhän siitä kärsii. Vieläkin on ihan hillitön heräämö-morkkis.
Sinne tuotiin vauva joka itki kovasti, ja minä kaikkien lastenhoitajien hoitaja, osasin neuvoa että sellaiset vauva-uinnit on ihan tosi käteviä, kun vauvan heittää sinne veteen niin se hiljenee samalla kätevästi. Lisää sitten myöhemmin joskus heräämöjutuistani......niitä valitettavasti riittää tällä kertaa ja ilmeisesti anestesiologi oli käyttänyt jotakin sellaista ainetta, että valitettavasti vielä muistankin mitä siellä olen sekoillut.

Itse leikkaus kesti kauemmin kuin suunniteltu, viisi tuntia. Sen päälle olin heräämössä vielä aika pitkään, koska happisaturaatio laski koko ajan. Lopuksi pääsin huoneeseeni, mikä oli ihana. Vielä ihanampi oli minun omahoitaja joka oli koko illan minua passaamassa ja piristämässä ja oikeasti oli aivan ihana ihminen juuri se henkilö, jotka tarvitsin tuon leikkauksen jälkeen pitämään spiritiä yllä.
Sain lääkekonjamiinia ja hän tuli vielä ennen kotiinlähtöä kertomaan, että oli iloinen saadessaan tavata minut! Olen tästä hyvin otettu.

Dreeniä siellä, dreeniä täällä.....

Niin sitä vaan joutui opettelemaan itseään piikittelemään...

Yökkö oli myös aivan ihana. Meilläkin riitti juttua. Uni ei sitten meinannut millään tulla kun olin nukkunut koko päivän, mutta välillä nukahtelin. Happiviikset häiritsi kun se saturaatio taas pelleili ja halusi tulla huomatuksi.

Suurena järkytyksenä sain kuulla että minussa roikkuu dreeni, eikä vain yksi vaan kaksi!! Ja kaiken kukkuraksi joutuisin roikottamaan niitä mukanani vielä kotiinkin, ja itse tyhjentämään ne. Meinasin kuolla. Suurin isku tuli kun kerrottiin, että joudun injektoimaan napapiikkejä itseeni veritulppariskin takia, itse, kotona, pyörtymättä.

Koiravahti tuli hakemaan joskus kolmen paikkeilla ja matka kotiin on jotenkin usvan peitossa. Hengissä kuitenkin olin, pikkuisen vähempänä ihmisenä yhtä rintaa pienempänä ja oikean kainalon imusolmukkeet poistettuna.

Ja hengissä, mutta hieman vajaampana, taas kotona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti