Hyvää Itsenäisyyspäivää 97 vuotiaalle Suomelle!

Kuva on otettu joskus sodan aikana, taustalla panssarijuna ja etualalla siellä operoivat upseerit. Toinen vasemmalta on isänisäni Mauno Lintula. 

Tiesin jo hyvin nuorena, että häntä kuului kiittäminen siitä, etten elänyt Nikita Sergejevitš Hruštšov:n hirmuvallan alla. Farfari kuului niihin urhoollisiin ihmisiin, jotka olivat pelastaneet Suomen kansan ryssän kynsistä. Farfarin mielestä olin ihan Hrustsovin näköinen. Onneksi olin jo lapsena suht huumorintajuinen, enkä ottanut sitä loukkauksena. Olin vain otettu huomiosta, jonka ulkonäköni toi. Muutama vuosi myöhemmin tosin olisin toivonut olevani jonkun muun kuuluisuuden näköinen, joten kehitin itselleni vieläkin sitkeässä istuvan uskomuksen, että olen Marilyn Monroen identtinen kaksoisolento.

Isäni perhe lähti kaksi kertaa evakkoon Karjalasta, päätyen lopulta Espooseen rintamamiestaloon.
Jo hyvin nuorena ymmärsin, että olen osa kahta eri vähemmistöä, evakkojen lapsenlapsi ja äidinkielenä ruotsi. Koskaan en siis ihan kuulunut mihinkään, ja aina oli enemmistö, jonka suuriäänisimmät ääriaineistot mielellään kertoivat jopa lapselle mielipiteensä näistä vähemmistöistä.
Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Tosin nykyään Haloo Helsingillä on parempi versio tästä: se mikä ei tapa, se todella hajottaa.
Perheeni, johon lasken ihan tämän jokapäiväisen perheen lisäksi myös sisarusteni perheet, on jostakin syystä joutunut kokemaan asioita, joita ei ole ihan arkipäiväisesti jokaisen agendalla.
Nämä asiat ovat äärimmäistä väkivaltaa sisältäviä, jopa ihmishengen menetyksiä väkivallan kautta tai sellaisen yrittämisiä.

Viikko sitten viimeisin, jota kaikki yritämme tahoillamme työstää menettämättä otettamme todellisuudesta. Jokainen meistä on tämän viikon aikana käyttänyt omia defensiivejämme, selviytyäksemme taas kerran äärimmäisestä väkivallan teon seurauksesta. Joudun kirjoittamaan näin kryptisesti, ihan kunnioituksena niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat olleet tapahtumassa läsnä ja menehtyneen uhrin läheisiä kohtaan.  Itse olen päässyt taas kerran helpolla, en ole osallisena enkä ole ketään menettänyt. Olen vain vierestä katsonut läheisten tuskaa ja hätää ja lohduttomuutta.

Farfari oli 14-vuotias kun hän joutui ensimmäiseen sotaansa. Hän taisteli niin talvisodassa kuin jatkosodassakin. Hän näki varmasti paljon väkivaltaa, kuolemaa ja kärsimystä. Sota ei tappanut farfaria, mutta se taatusti hajotti hänet. Viikko sitten eräs toinen 14-vuotias myös joutui todistamaan äärimmäisiä asioita.
Muistan hyvin farfarin defenssiivit ja todella toivon, että tämä toinen 14-vuotias löytäisi erilaiset ja rakentavammat itselleen.

Onko olemassa joku sukukarman tyyppinen käsite, joka altistaa tietyt suvut väkivallalle?  Ja jos, niin miksi? Mitä siitä pitäisi oppia? Ja miksi sitä samaa ei voisi oppia vähemmän väkivaltaisella tavalla?
Joka tapauksessa meille riittää jo, me ollaan jo kaikki hajalla ja osa meistä ovat  jo liian voimakkaitakin. To whom it may concern: meille riitti! Haluamme säilyä ihmisinä. Tästä eteenpäin otamme vastaan vain lempeästi tuotuja oppeja.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille itsenäisille ihmisille.