Selma edessä ja Pillan takana |
Viime perjantaina oli Selman nimipäivät. Minulla oli yksi mäyräkoira jonka nimi oli Selma. Sai nimensä Lagerlöfskan mukaan. Olen jo aikaisemmin kertonut, että kaikki koirani ovat saaneet nimensä jonkun merkittävän naisen mukaan, jos ihmettelette ihmismäisiä koiranimiä. Selma oli ihana koira. Nyt jo koirien taivaassa muiden kanssa riekkumassa. (Tämä on iloinen asia!). Selma kulki omia polkujaan, eikä oikeastaan koskaan stressannut mitään. Selman laumanjohtaja Frida (Kahlon mukaan) kun kuoli ja Selma oli seuraavaksi vanhin, niin kuukaudessa Selman suunpielet harmaantu vastuusta jota hän ei halunnut. Onneksi seuraava järjestyksessä eli Pillan (Pernilla Widgrenin mukaan) otti ohjat käsiin ja Selman kauniin riistanväriset suunpielet palautui normaalin värisiksi.
Kun tämä mökki hommattiin, silloin kesämökiksi, niin ensimmäinen työ oli aidata koko tontti. Tietenkin se tehtiin mäyräkoiranvarmaksi, ettei mäyrät päässeet tuonne metsiin vaeltamaan. Jostakin kumman koloista se Selma kuitenkin aina onnistui menemään, mutta otti sitten tavakseen istua portin ulkopuolella ihan coolina fiilistelemässä kunnes joku hoksasi mennä päästämään hänet takaisin pihalle.
Kerran talvella tein jotakin keittiössä ja kattelin ulos naapurin pihalle kun Selma siellä tallusteli kaikessa rauhassa pihalla ilman huolen häivää. Ryntäsin ulos kutsumaan sen takaisin ja se ihmetteli, että mikäs hätä tolla taas on kun kiljuu kun hinaaja. Onneksi ei ollut ketään paikalla naapurissa, vaikka tuskin Selma olisi heitä häirinnytkään.
Onnelliset, iloiset ja positiiviset porot, vasemmalta: Selma, Pillan ja Matsku |
No, viime perjantaina tapauhtui muitakin hyviä ja iloisia asioita. Pikkusysteri pääsi pois paikasta jossa hän ei viihtynyt ;).
Meillä oli perjantaina munapäivä. Eli piti hakea vapaana kasvavien luomukanojen munia tuolta Uutelasta. Tultiin parkkikselle, niin paikka oli ihan pimeänä ja sadateltiin (hyvin positiivisen äänekkäästi) siinä, että nyt pitää sitten mennä ostamaan tehotuotettujen rääkättyjen kanojen munia, jotka vielä maisuukin ihan p***lle. Siinä samassa viereen kurvasi auto. Minä Kalelle, että kysy onko toi henkilökuntaa, Kale siihen että "No en varmasti kysy, aina tarvii olla äänessä joka paikassa!" Minä sitten rouvalle joka tuli ulos autosta että "Hei, et sattumoisin ole tulossa töihin?" Rouva siihen että "No, en olen tulossa tuomaan tuonne kananmunia myyntiin!"
Ja niin oli räpätys käynnissä kun minä selitin että "EI VOI OLLA TOTTA!!! TÄMÄ ON SUUREMMAN JOHDATUSTA!!!" jne jne jne. Siinä sitten löydettiin yhteisiä tuttujakin ja sain lähetttyä ihanalle Annille terveisiäkin :).
Ostimme siis munamme suoraan tuottajalta. Eikö ollutkin positiivinen ja iloinen asia?
Nyt ei löydy yhtään kuvaa munasta....sorry systerit ;)
Lauantaina Suomi täytti 97 vuotta! Se oli ehdottoman iloinen ja hyvä asia. Linnassa oli kauniita ja fiksuja ihmisiä, jotka nauttivat illan antimista ja ohjelmasta. Posteljooni oli tänäkin vuonna hukannut minun kutsun, mikä on siis ihan positiivinen asia, koska olen liian lihava mennäkseni TV-kameroiden eteen.
Itsenäisyysleivos ja sen kaveriksi Siistosen perunaleivos, ettei sillä ole yksinäistä. |
Maanantaina pakotin Kalen menemään autopeltikorjaamoon kysymään minun pikku Mersuni perään. Mitään ei ollut kuulunut ja odottelin tietoa kuinka paljon yli 500,00 euroa sen pirun oven maalaus tulisi maksamaan. Kyseessä siis se samainen ovi johon portti hyökkäsi.
Uutiset olivat sensaatioluokkaa; ovea ei tarvinnutkaan maalata ja pelkkä sen kuhmun tuuppiminen takaisin maksoi tasan € 50,00!!! Aika iloista ja positiivista, eikö?
Kuhmuton Mersu |
Ehkä paras ylläri oli kuitenkin ihanalta Maaritilta tullut ihana paketti, jossa oli hieno suurennos omasta kuvastani, juu ei ollut omakuva vaikka se olis ehkä ollut vielä ihanampi, vaan itse ottamastani kuvasta jossa oli värillinen päivänkikkara sekä ehkä maailman ihanin pinkki MINUNkuvioinen kaulaliina! En voi ymmärtää miten joku Thaimaassa on löytänyt minun kasvonkuvan ja halunnut tehdä siitä vielä huivin ja sitten Maarit vielä löytää sen!!!! JOHDATUSTA!! Nyt löysin positiivisen asian siinäkin että Maarit muutti pysyvästi asumaan Thaimaahan; hän ei IKINÄ ostanut mulle mitään lahjoja kun asui Härmässä!
Päivänkikkara ja minun naamalla varustettu huivi Thaimaasta |
Tiistaina näin pitkästä aikaa jotakin valoisaa hohtavan pilvien lomasta. Tuli niin ihmeellinen olo, että piti ihan ikuistaa se kuvaksi. Luulen, että se oli aurinko. Tosin, jotkut väittivät että näyttäisi ihan joltakin skifi-leffan maailmanlopunenteeltä, mutta positiiviselta sellaiselta.
"the truth is out there" |
Keskiviikkona oli aivan mieletön innovatiivisuuden huippupäivä! Jostakin luettiin, että auton sisällä olevan kosteuden saa pois kun laittaa sukkaan kissanhiekkaa ja sukan sitten autoon sisälle. Luonnollisesti se käy kätevämmin, jos se sukka ei ole jalassa. Meillä kun ei ole kissaa, niin heti yritettiin lähestyä asiaa negatiivisina tyyliin "Ei tuu mitään, mihin h*ttiin me se loppu kissahiekka sitten laitetaan? Sitten naapurin katti oikeen innostuu ja luulee, että me tykätään siitä kun se käy täällä kusella kun oikeen hiekkaakin ollaan sille hommattu" jne jne jne. Mutta, luettiin lisää ja opittiin, että sama tsydemmi wörkkii myös merisuolalla! Ei kun hommiin; rikkinäinen sukka täyteen merisuolaa ja autoon! Tämäkin toimii paremmin, jos sukka ei ole jalassa, ja jos sen teippaa Hesusteipillä ENNEN suolanlaittoa. Oli ihana päivä!
Suolaa- salt |
Tostaina kaikki oli niin iloista ja positiivista, ettei mitään erikoista jäänyt mieleen. Ai niin valkosipulit ovat itäneet, oi suuri ilonpäivä! Paitsi ettei ehkä idä enää keväällä, mutta onko se nyt niin nokonuukaa?
Itäneet valkosipulit |
Perjantaina oli mammografia. Iloinen ja positiivinen asia, että meillä on tällainen seulontasysteemi Suomessa. Toivotaan että tuloskin on iloinen ja positiivinen......vai pitäisikö sen olla negatiivinen? No, eniveis tiedätte mitä tarkoitan niin että turhaan siellä joku jo on potkimassa ;).
Sain ostaa myös astioita Carlsonin tavaratalosta, tarkemmin en voi tästä episodista kertoa ettei Amanda vaan aavista mitään. Se että olen jo soittanut kaksi kertaa ja kysellyt hänen mieltymysten perään ei ehkä vielä herätä muuta kuin iloista ja positiivista mieltä........
Itselleni sain ostettua ensi vuoden almanakan, se on taas punainen ja ihana. Punainen, että löytäisin sen käsveskasta helpommin. Nyt huomasin, että se voi olla pienempi kuin aikaisemmin, kun ei ole niin paljoa sellaista kalenteriin laitettavaa juttua. Erittäin positiivista ja iloista!
Uusi almanakka |
Myttanin juttuja |
Amandan juttuja |
Prinsessan Myttanille kutomani nutut, sukat ja pipot olivat tulleet perille ja ainakin väittivät että tykkäsivät. Se oli positiivista. Linda tosin ihmetteli timanttien puuttumista, mutta tuohan on nopeasti korjattavissa oleva asia.
Ja sitten ollaan tässä päivässä: LUNTA!!!! SNÖ!!!!! SNOW!!!! LA NEIGE!!! SCHNEE!!!! Koirat ymmyrkäisinä onnesta. Jopa vanha linkuttava Matilda hyppi ja pomppi lumessa ja jahtasi lumipalloja!
Tilly elementissään |
Kiitos kaikille tästä iloisesta ja positiivisesta hetkestä. Näissä tunnelmissa on nyt mukavaa katsoa lumista maisemaa joka pikkuhiljaa hämärtyy ja tuo esiin ihanat kynttilälyhtyjen valot!
Talvi <3 |
Kiitos Carina
VastaaPoista