Erittäin aggressiivinen.......

Liian nopea syöpäläinen

Ihan alkuun; kirjoitan tätä vain purkaakseni omia tuntojani. Jos joku ei tätä kestä niin ei tarvitse lukea. Kaikenlaiset "olet huomiohuora syöpäsi kustannuksella" viestit kertovat enemmän ehkä kirjoittajastaan kuin  minun tarpeesta kirjoittaa tätä blogia.

Aloitin tämän kirjoittamisen, koska vakavasti harkitsen kirjan kirjoittamista. Ajattelin tässä makustella sitä, miltä tuntuu kun muut käyvät ronkkimassa omia ajatuksiani. Voin kertoa että pahalta tuntuu. Ensinnäkin tätä blogia lukee sellaiset ihmiset, joita en toivoisi tätä lukevan. Tämän varjolla he sekaantuvat elämääni ja kuvittelevat että heillä on siihen oikeus. Heiltä puuttuu täysin käsitys siitä missä kulkee yksilön intimiteetisuoja ja missä heidän oikeus leikkiä Äiti Teresaa. Nyt ei kenenkään tarvitse ajatella "minuako se nyt tarkoittaa", ne henkilöt joihin tuon kohdistin, he tietävät varmasti että tarkoitan heitä!

Viimeksi kirjoitin rakkaan parhaan ystäväni Matilda-koiran kuolemasta. Oli törkeää, että ihmiset, jotka olin selvästi jo muiden asioiden takia pyytänyt pysymään poissa elämästäni, lähettivät minulle kukkia!! "Vi tar del i din sorg" luki kortissa. Koin sen enemmänkin "Vi tar bort din sorg och lyfter oss till huvudpersoner,  för vi e så bra människor och du ensam där va du nu sen är" Kortissa vielä oli lueteltu minun lähisukuni yhdessä -  minua vastaan.

Message reseived - and deleted!

No, mennään asiaan; tänään oli ensimmäinen aika "oman" onkologin luona.  Minun syöpä on erittäin aggressiivisesti leviävää sorttimangia. Se on kehittänyt myös resistanssin estrogeenia vastaan. Tämä tarkoittaa maallikkokielellä, että  minussa on sisäelimissä syöpäsoluja jotka pitää saada tapettua ja se onnistuu vain solusalpaajilla. Jotkut kutsuvat niitä myös sytostaateiksi. Ne ovat tehokkaita, mutta tappavat myös terveitä soluja. Minulta lähtee siis letin lisäksi myös muut karvat silmäripsiä myöden. Tulen seuraavat viisi kuukautta yrjöämään ja nukkumaan. Sain jo kortisonia ja pahoinvointilääkettä. Kortisooni saa minut näyttämään vappuilmapallolta ja pahoinvointilääke kehittää ripulia.

En voi kuin nauraa!!! Minä, prinsessa, joka en edes muodosta ulostetta!!! Päätin siis heti etten ota pahoinvointilääkettä. Joku roti tässäkin nöyryytyksessä pitää olla. Mielummin päästän georget kuin paskon housuihini. Ja vielä näissä Mäntyharjun takseissa, joissa jokainen asia leviää kulovalkean tavoin pitkin kylää.

Vitututs on niin valtava, etten osaa sitä sanoiksi pukea. Joku onkologi, aikuinen mies, istuu mua vastapäätä ja tosissaan selittää minulle että HÄN antaa minulle aikaa viikon selviytyä kudosta syövästä tulehduksesta leikkaushaavassa, ennen kuin HÄN määrää minulle sytostaattihoidon.
En sanonut mitään. Ajattelin vaan, että nyt ei ole oikea aika eikä paikka kertoa ettei HÄN oikeasti määrää mitään minun elämässä, joten olin hiljaa. Sitten HÄN huomautti minulle että "tämä on asia joka pitää ottaa vakavasti". Sanoin, että toki näin teenkin. Kysyin, mitä mieltä hän on vaihtoehtohoidoista koululääketieteen tukena. Hän sanoi, että kaikkea voi hänen puolestan kokeilla, mutta että tämä on asia johon minun, hän sanoi "sinun ei pidä suhtautua noin kevyesti"
Kysyin häneltä että millä kompetenssillä hän arvioi minun vakavuuteni. Hän ei vastannut. Kun kysyin sädehoidosta että voiko sen tehdä Lahdessa hän vastasi että se ei nyt ole ajankohtainen ongelma, minun ongelma on pysyä hengissä seuraavat viisi kuukautta.
Kun kysyin prognoosia, hän ei suostunut sitä antamaan.
Elämä on kyllä helvetin jännää. Et voi tietää jäätkö auton alle tänään vai ylihuomenna. Et voi edes tietää miksi ylipäätään synnyit tänne.
Minun äiti kertoi minulle jo hyvin varhain, että minä pilasin hänen elämän. Yhden lapsen kanssa hän olisi vielä pärjännyt yksin, mutta kun minä tulin, hänen oli pakko mennä Lintulan kanssa naimisiin mikä pilasi hänen koko elämän. Sen jälkeen hän ei ole muuta halunnut kuin kuolla. Vielä tänä päivänä hän haluaa vain kuolla. Ja minä sen syntymälläni aiheutin. Kysyin josku teininä että oliko ihan pakko sitten hässiä? Hän vastasi, että se oli joka tapauksessa minun syytäni, koska siellä oli kilpasilla 5 miljardia muuta siittiösolua mutta minulla oli niin kiire!
Voiko turhempaa elämää enää olla? Ja tämän minä nyt kysyn kaikkea muuta kuin huomiohuorana tai itsesäälissä rypeävänä. Voiko olla turhempaa elämää kuin sellainen joka pilaa synnyttäjänsä elämän ja loppuu ilman jälkikasuva jonkun syöpäsolun voittoon!