Harmaa, sateinen tylsä kylä.

Stressi alkaa ihan selvästi laantumaan. Näen jopa unia. Tosin niistä tulee lisästressiä, kun yhdessä keramiikkakurssikaverit olivat hävittäneet minun hienon epäkeskon tuikkulyhdyn tai astian tai miksi sitä nyt voi sanoa.
Olin ihan järkyttynyt kun sitä ei lasitepolttouunista löytynytkään. Olin vielä lasittanut sen valkoisella, viattomuuden värillä.  Järkytys vain kasvoi, kun huomasin, että kaikki muutkin tekeleeni olivat hävinneet. No, onneksi heräsin siitä unesta ja nyt odottelenkin mielenkiinnolla torstaita. Silloin selviää, olenko vaihtanut alaa ja tullut selvänunennäkijäksi.

Valkoista kuuraa (yritys kuvastaa stressitöntä olotilaa ja unta jossa valkoista lasitetta)

Sain paikan vesijuoksu / vesijumppa ryhmästä! Torstaisin kaksi tuntia altaalla tulee tekemään terää selälleni ja viimeksi sain tosi nopeasti harjoitettua siellä lisävoimia oikeaan jalkaan.
Viikkoaikataulu meni siis uusiksi, ja ilmeisesti menetän nyt Tiinan treenikaverinakin, koska tulen käymään kuntosalilla päivällä. Koirille on hoitaja, joten voin mennä kaksi kertaa viikossa salille ja sitten kerran viikossa altaalle. Ehkä saan taas pois ne pari kiloa, jotka ehdin jo napata takaisin.

Stressitön tasapainoinen office, sellainen Ding Dong, kuten Kanerva sanoisi...

....ja vielä stressittömämpi duunikaveri.

Ilman näitä kuntoutusohjelmia erakkoituisin täysin. Viihdyn niin hyvin täällä metsässä, järven rannalla koirien kanssa rauhassa. Sosiaaliset taitoni kun ovat aina olleet muille ihmisille haastavat ja lisäessäni kokemuksia kanssakäymisistä kaiken maailman tyyppien kanssa, ne muuttuvat vieläkin haastavimmiksi.
Kun katselen taaksepäin elämääni, näen ihan selkeän kuvion, joka on kasvattanut minut nauttimaan yksinolosta, vaikka joskus olen nuorempana seuraa kaivannutkin enää en kaipaa.

Idänunikko (kuvalla ei mitään yhteyttä tekstiin)

Huvittuneena olen seurannut lehtien kirjoituksia ihmisten verotettavista tuloista. Miksi ihmeessä se kiinnostaa ketään? Millä tavalla naapurini tulot vaikuttavat minun elämään? Eikä siinä mitään, jos iloittaisiin siitä, että joku joka keksi jonkun hienon asian, möi sen ja tuli miljonääriksi. Mutta, ei kun pitää kadehtia. Onhan se ihan hirveetä, ettei kyseinen ihminen rahoillansa kustantanut lastensairaalaa tai ostanut kaikille mummoille omat hoitajat vanhainkoteihin! Kehtasi itselleen ostaa taloja ja autoja! Öky-sellaisia vieläpä!
Ihmetellen luin paikallislehdestä kuinka monta euroa paikalliset kuuluisuudet olivat tienanneet, Tero Vaara ja Kake Randelin. Miksi haluaisin tietää tuollaista? Vaikka jopa yritin vältellä näitä tietoja, se ei onnistunut. Eikö meillä ihan oikeasti ole mitään tärkeämpää uutisoitavaa? Kyllä maailman asiat ovat mallillaan!

Kasvimaan palkkaa

Lähdin kylille kauppaan ja otin kameran mukaan, ihan vaan jotta saisin jotakin uutta kuvamateriaalia tänne blogiin. Autossa huomasin, etten ollut kiinnittänyt kovinkaan paljon huomiota pukeutumiseeni. Pantterilegginssit, paljasta pintaa, lilat nilkkasukat ja erittäin kuraiset nilkkurit. Asusteet tässä järjestyksessä ilmestyin sitten kylille. Sainpahan kuvamateriaalia! Miltähän minä näytän sitten kun olen täällä metsässä kykkinyt koko talven ja lähden kevätostoksille kylille? No, se nähdään sitten ja taatusti kuvataan myös blogiin.

Muotibloggarista kaukana

Pyhäinpäivä tuli ja meni. Leppävaaran seurakunta muisti minua, kun olin menettänyt läheiseni tänä vuonna, pyysivät kyläilemään. En mennyt, ei ole minun uskomukselleni oikea tapa. Istuin täällä kotona ja muistelin kaikkia kuolleita, ihmisiä ja eläimiä. Kuuntelin koneelta Claptonin Tears in Heaven ja itkin. Ikävä koiria on suuri, ei ne koskaan unohdu eikä suru helpota. Ehkä se vähän muuttaa muotoaan eikä kipu ole enää niin kova, mutta ikävä on. Terassilla paloi kynttilät ja tunnelma oli vähemmän Halloweenmäinen kuin Pyhäinpäivämäinen.

Pillan duunissa 

Ikävä kuolleita, vakaalla kädellä.

Viime torstaina kun tulin kotiin keraamikasta, naureskeltiin Kalen kanssa kippurassa autossa, kun joillakin oli jo joulukuusia valoineen pihalla. Voi että, kyllä ihmiset on hölmöjä. Vaikka kuinka monta viikkoa jouluun ja pitää jo alkaa pihojaan koristelemaan! Nauru katkesi molemmilta samoihin aikoihin, muistettiin vissiin yht aikaa, että omat jouluvalot olivat palaneet terassilla koko kesän.

Nyt kun yritän downgradata stressitasoani, ei voisi olla parempaa paikka kuin tämä harmaa, sateinen ja tylsä kylä! Olen ihan vakuuttunut siitä, että jokainen saa juuri sellaisen kylän kuin sillä hetkellä tarvitsee.

Kylä jonka ansaitsin.