Koiratappeluita ja Susimarsseja

Näkymä makkarin ikkunasta - ei paha...

Nyt kun itse käyttää verovaroja ei verotus tunnu enää ollenkaan suurelta tässä maassa. Päinvastoin! Etelä-Savon sairaanhoitopiirin toiminta on tehokasta ja tarkkaa ja vaikka itse olen kontrollifriikki ja perfektionisti, en löydä mitään moitittavaa heidän järjestelmistään.
Aikataulu on mieletön; 12.12.14 mammografialöydös ja 29.1.15 leikataan. Kaikki toimenpiteet tässä välissä labrakokeineen ja EKG:t ja systeemit on aikataulutettu niin, että yhtään turhaa reissua ei Mikkeliin tule eikä sielläkään tarvitse odotella vaan esim. varjoaineen kulun ajaksi on järjestetty EKG aika. Ja kaiken kukkuraksi minun aivokuvaus on järjestetty leikkausta seuraavana päivänä, kun olen jo valmiiksi talossa.
Minä en enää ota vastaan valituksia tämän maan verotuksesta enkä myöskään terveydenhoidon tai sairaanhoidon toimimattomuudesta!

Matkalla kirurgin vastaanotolle, luonto järjesti vähän muuta jännitettävää

No, tässä muuten on ollutkin sitten hulinaa. Kiirettä pukkaa kun töissä olis. Hammaslääkäriin sain heti ajan ja tarkistettiin, ettei siellä piile mitään pöpöjen aiheuttamia tsydeemejä. Kaikki hyvin ja nyt on putsatut ja plankatut legot.

Elämäni ensimmäinen mielenosoitus olisi ollut 28.1.15 klo 14:00 Kiasman edestä Krunikaan. Vaan, suureksi pettymyksekseni sen joudun nyt jättämään väliin. Kaikki muut kynnelle kykenevät sinne marssimaan tämän  maan luonnon monimuotoisuuden ja Suomen luonnon rikkauden suomalaisen suden elämän puolesta! Suomi kuuluu niihin neljään maahan Euroopassa, josta löytyy luonnonvaraisena kaikki neljä suurpetoa! Annetaan sen jatkua myös seuraaville sukupolville!!

https://www.facebook.com/events/1537082929884589/?ref_dashboard_filter=upcoming

https://www.facebook.com/events/605186266280722/?ref_dashboard_filter=upcoming



Ihan aidosti olen surullinen, etten pääse antamaan kontribuutiotani tuohon mielenosoitukseen. Vaan mitäpä tekee sitten minun mahtavat ystäväni? Maarit, Lasse ja Liisa lähettävät minulle oman suden Thaimaasta asti! Posti toi tänään paketin, jossa oli heidän lähettämä ihan mielettömän makee susi T-paita, jonka laitan päälleni sairaalaan ja siellä järjestän oman tukimiekkarin suden kuva rinnuksillani. Tuhannet kiitokset ihanat ystävät. En osaa kertoa kuinka suuresti arvostan sitä, että välitätte ja näette vaivaa ja tunnette minut niin hyvin, että tiedätte mikä minua lohduttaa ja auttaa. Olen jossakin vaiheessa tehnyt jotakin oikein kun sain tuollaiset ystävät.
Kiitos myös kaikille muillekin arvokkaille ja hienoille ystäville ja tuttaville, jotka olette tsempanneet minua.

Susi ja minä tukimielenosoitetaan. Tuhannet kiitokset Maarit ja Lasse!

Päätin jo heti alkuvaiheessa olla täysin avoin ja julkinen tämän rintasyövän kanssa. Ihan itseni takia, minulle sopii paremmin purkautua näin ja myös muiden takia. On mielestäni parempi mitä enemmän ja luontevammin syövästä puhutaan. Susiaktiivina olen liian usein törmännyt siihen, että faktoja ei tiedetä ja se luo kasvupohjan spekuloinneille ja niiden kautta peloille. Syövässä on samoin, se on suuri paha jossakin joka ei varmasti koskaan tule koskemaan juuri minua. Näin ei ole. Rintasyöpää sairastaa jossakin vaiheessa elämäänsä joka 7. suomalainen nainen. Se on todella suuri määrä, ja melkein yhtä suuri määrä selviytyy siitä. Selviytymisprosentti on suuri koska rintasyöpä todetaan ajoissa, joten jokainen sinne seulontaan kun kutsu tulee ja jokainen myös itse aktiivisesti tutkimaan rintansa. Heti jos kyhmy löytyy, lähtee järjestelmä toimimaan ja syöpä nujerretaan. Mutta, se edellyttää omaa aktiivisuutta.

Tilly "The Killer" Soldan

Mitäs tässä sitten muuta olisi tapahtunut? Koirat ainakin tekevät kaikkensa, etten ajattelisi tuota syöpää. Eilen yrittivät tappaa toisensa ja koko terassi oli kuin teurastamo. Tilly, pitkäkarvaisempana, oli ihan veren peitossa ja hetken jo luulin että se kuolee. Kävikin sitten niin, että se veri oli lähtöisin Marthasta, joka jouduttiin kuskaamaan elukkalääkäriin paikattavaksi. Koira oli jääkylmä, ikenet valkoiset ja vain tärisi, joten olin ihan varma että kuolee shokkiin jo matkalla. Säikähdyksellä selvittiin tuostakin; Martha paikattiin ja lääkittiin. Silmää nyt vähän seurataan kun siinä on nirhauma. Tilly linkkaa vähän etutassuaan, jossa pieni ventti, mutta muuten molemmat taas ylimpiä ystäviä.
Lakanapyykkiäkin tuli kiitettävästi, kun ne vertavuotavina hyppivät sängyillä. No, tänään on ihana aurinkoinen tammipakkaspäivä ja lakanat ulkona jäätymässä.

Lakanat kuivumassa aurinkoisessa pakkasessa

Keramiikkaan en ole nyt vielä ehtinyt. Jos keramiikkaope lukee tätä, niin olen kyllä tulossa heti kun saan tämän hässäkän tästä pois päiväjärjestyksestä. Siihen asti voitte siellä ihailla sitä mun "sylkykuppia", mikäli se kesti ehjänä lasituksen.

Ruusu kiitokseksi kaikille ihanille ystävilleni ja tsemppaajilleni.

Tänään yritän olla kaikin puolin parempi potilas

Martha ja Tilly

Viikon leppoisan odottelun jälkeen, eilen tuli puhelu keskussairaalasta ja jo täksi päiväksi ehdoteltiin treffejä kirurgin kanssa.
Ajattelin jo, että olenkohan tajunnut koko rintasyöpää vielä ihan tietoisesti, kun suhtaudun niin coolisti siihen. Ja tuon puhelun aikana tajusin, etten ollut. Paniikki hiipi hitaasti pintaan, ja jonkunlaisena defenssinä piti sitten ruveta arpomaan siitä kellonajasta. Ikään kuin vielä siirtää todellisuutta muutamalla tunnilla eteenpäin. Täti oli tiukka toisessa päässä luuria ja sai tahtonsa läpi. Se on sitten tänään klo 14:20.

Hippiäinen (Regulus regulus)

Uskoisin olevani niitä hankalimpia potilaita. Vaikka mulla on korkea kipukynnys, en siedä mitään tutkimuksia. Ihan vasta viime vuosina olen sopeutunut verikokeen ottoonkin jankkaamatta, että minut pitää nukuttaa. Tänään yritän olla olematta hankala.

Pari vuotta sitten minulla todettiin kasvain vasemmassa poskiontelossa. Se piti leikata ja korva-nenä-kurkku (jatkosssa knk) suunnitteli leikkausta paikallispuudutuksessa. "In your wildest dreams!" huusin hänelle. "Saatte niin paljon rauhoittavaa, että ette tunne mitään." Kerroin hänelle, että niin paljon rauhoittavaa ei ole vielä keksitty. Ja ilmeisesti kauhusta leiskuvat silmäni vakuuttivat hänet.
No, sitten tuli jälkitarkastuksen vuoro. Istuin täysin viattomana ja reippaana siinä kun tämä knk työnsi jonkun kilometrin pituisen hökötyksen nenäni kautta poskiontelooni.Huusin niin kovalla äänellä kuin pystyin "Tiedätkö sä nyt mitä sä teet!!!!??" Knk vastasi täysin rauhallisena (hoitaja kyllä loittoni muutaman askeleen poispäin) että "Juu, olen minä tätä joskus ennenkin tehnyt"  No, hyvin kiivaan sanailun jälkeen hänen keskiaikainen lähestymistapa jälkitarkastukseen jäi kesken. Siinä lähtiessä ilmoitin hänelle etten ikinä enää tulisi hänen vastaanotolleen! Pienen hiljaisuuden jälkeen tämä knk sanoi hyvin lakoonisesti "Luojan kiitos!"

Töyhtötiainen (Parus cristatus)

Yritän tänään olla reippaampi. Ihan normaalioloissa olen aika kova puhumaan. Yleensä  minulla käy suu ihan itsestään, elää ikään kuin omaa elämäänsä. Jos otan jotakin vähän miestä väkevämpää, se käy vielä enemmän, nopeammin ja äänekkäämmin. Saatan laulaa lurauttaakin ihan tosta noin vaan ja erilaisten kielten puhuminen tulee lähes automaattisesti. Mutta, kun jännitän ei ole enää mitään rajaa. Sanat ikään kuin syöksyvät ulos, vähän sellaisena verbaalisena Niagaran putouksena. Sitä ei hillitse mikään. Ei edes se nukutus. Viimeisenä ennen nukahtamista pulputan ja ensimmäisenä herätessäni pulputan ja ilmeisesti koko aikana siinä välissä olen pulputtanut, koska ihmisillä mun ympärillä tuntuu olevan kovin hauskaa. Eivät tosin suostu kertomaan mitä olen suoltanut suustani.

Yleensä en edes muista kovin hyvin mitä lääkäri on vastaanotollaan sanonut minulle, ei yleensä jää heille paljon mahdollisuuksia sanoa mitään ja olen niin keskittynyt kuuntelemaan itseäni, etten oikein pysty muuhun kiinnittää huomiota. Tänään yritän hillitä itseni ja kuunnella ja ennen kaikkea antaa kirurgille suunvuoron.

Martha

Olen lukenut jo paljon rintasyövästä ja sen hoidosta internetistä. Ei ehkä olisi pitänyt, mutta jostakin syystä olen toistuvasti löytänyt itseni erilaisilta aihetta käsitteleviltä sivuilta. Uskon siis tietäväni mitä kirurgi tänään tulee minulle sanomaan. Ja olen jo harkinnut vaihtoehtoja valmiiksi. Jos hän ehdottaa leikkausta, hän saattaa kysyä minulta haluanko rinnan koko poiston vai vain kasvaimen poiston. Jos on suuret rinnat, saattaa selvitä ihan osapoistolla. Mutta, onko se kovin järkevää kun jää sitten kudosta johon se syöpä voi uusiutua? Jotkut Internetin keskustelupalstalla olevat harkitsivat myös toisen, terveen, rinnan poistamista. No teenpä niin, että yritän tänään jättää diagnosoinnin ja hoitosuunnitelman tekemisen lääkärille.

Matilda ja Martha

Jännittämistä riittää. Eilen nimittäin taas, kolmannen kerran, auton rengas oli tyhjä. Koska sillä jouduttiin kuitenkin ajamaan lähimpään rengasliikkeeseen, n. 10 kilsaa, se oli perille tultaessa ihan tuusan nuustakana, eikä siitä pystytty päättelemään mikä sen oli tyhjentänyt. Ei ole ihan normaalia, että renkaat puhkeaa tuota vaiuhtia ja nyt on jo vahva epäilys sabotagesta. Koska tuossa autossa on jotkut leveäprofiiliset taijotakinsinnepäin olevat vanteet ja renkaat, tänne huitsin helvettiin ei saada uutta rengasta kuin tilaamalla stadista, joten nyt joudun sitten luistelemaan järkyttävässä lumimyrskyssä kolmella talvirenkaalla ja yhdellä kesärenkaalla.

Sinitiainen. Parus caeruleus

Maailma on täynnä hengenvaarallisia asioita mutta yritän tänään olla ajattelematta niitä. Tähän sopiikin lempimottoni:

I don want to think about it today I'll think about it tomorrow!" Scarlett O'Hara

Järkyttävä lumimyrsky

Vietiinkö viimeistä joulua?

Vuosi on vaihtunut ja eletään vuotta ad 2015.
Joulu meni ja kiloja tuli. Syyskuussa aloitettu elämänmuutos ei ole toteutunut haluamallani tavalla, mutta elämänmuutosta kyllä sain enemmän kuin tilasin.
Innokkaimmat lukijani muistanevat, että olin joulukuun alussa mammografiassa. No, löytyihän sieltä sitten kasvain. Tiesin kyllä, että se oli siellä, mutta en tiedostanut sitä. Hankala selittää. Sain kutsun ultraääneen ja saman tien otettiin sitten myös paksuneulanäyte. Kalkkeumat ja kystat on poissuljettu ja nyt odotan kirurgin yhteydenottoa. Hän kuulemma päättää sitten hoitosuunnitelmasta. Alustavien arvioiden mukaan se on n. 2 cm kokoinen, muuta en vielä tiedä.

Piukkaa pakkasta jouluaaton aamuna

Joulu meni, onneksi. Ihan hirveä ajatuskin olisi, että se jäisi jotenkin päälle ja vaan jatkuisi ja jatkuisi. Olisi jonkunlainen "Päiväni murmelina"- kokemus. Hyi ihan puistattaa. Joulun olin ihan vain kotona ja söin ja löhösin. Sain lahjojakin, joten ihan hirveä en ole voinut olla. Ellei sitten niiden tarkoitus ollut estää vielä kauheampaa käytöstä. Ihanat lasinaluset, joissa oli koirien kuvat, napattu Facebook profiilistani, heijastimia ja Koiramme lehden, jossa keskiaukeamakuvana oli Jack Russell.
Itselleni ostin uuden susikirjan ja sain sen juuri sopivasti ennen joulua ja vielä kirjailijan omistuskirjoituksella! Vähän ylpeä!
Lapsuuden joulut olivat aina jokun "ehkä viimeiset". "Pitää tehdä niin ja näin, koska tämä voi olla sen ja sen viimeinen joulu". Ei ihme, ettei ollut ihan mun favorite festivaalit!

Lasinalusia,lehteä ja heijastimia

A true and lasting friend of the wolves <3

Uusivuosi meni samaan vauhtiin joulun kanssa. Matilda-koira, joka aikaisemmin on pelännyt kovastikin ilotulituksia, on nyt niin kuuro, ettei niitä kuule. Terrierit taas eivät niitä pelkää, vaan haluavat ulos tappamaan ne. Eihän täällä metsässä paljoa ilotulitusta ollutkaan. Muutama räiski jossakin päin järveä.

Toisenlaista uudenvuoden ilotulitusta

Joulukorttikuvaa en koirista saanut otettua kun eivät vaan suostuneet olemaan paikoillaan sekuntiakaan. Heti välipäivinä poseerasivat kuin patsaat. Eivät taida ymmärtää, että jos vielä ollaan ensi vuonna hengissä voin käyttää niitä silloin joulukorttiin!

Ehkä ensi joulun kortti? Taustalla näkyy Leilan antama versaillelainen antiikkigobelengi

Linnuille oli jyvät, siemenet ja ihrat. Harmaapäätikasta sain muutaman hyvän kuvan kun kyttäsin sitä tuntikaupalla. Ensimmäinen ever täällä nähnty hippiäinenkin tarttui kuvaan, mutta ei mitenkään hienoon. Pääasia että tunnistaa. Pitkään luulin, että se oli joku värivammainen vihervarpunen.

Harmaapäätikka (Picus canus)

Hippiäinen (Regulus regulus)

Lunta on tullut tosi vähän. Nyt kyllä punnitan ne kasvit, jotka kestää tämän ilmastonmuutoksen. Jos yöllä pakkasta on yli - 20 astetta ja muutama cm vaan lunta maassa voi olla, että kaikki eivät tästä selviä. Ehkä sitten vastaavasti tulee uusia lajeja tilalle?

Susirintamalla eletään surullisia aikoja. Ministeri Petteri Orpo on sallinut suden kannanhoidollisen metsästyksen ja ehdottaa nyt kiintiöksi 29 sutta tapettavaksi tämän metsästyskauden aikana ja saman verran myös seuraavan metsästyskauden aikana. RKTL on arvioinnut Suomessa olevan n. 150 sutta, joten kahdessa vuodessa kannanhoidollisilla luvilla vähennetään 58 sutta. Tähän lisää tulee vielä vahinkoperusteisia lupia, joiden kiintiö poistettiin kokonaan. Aikaisemmin se oli 10 per kausi. Ja sitten vielä poliisin luvat, jotka nyt helpottuivat huomattavasti. Taisi ministeri Orpo nyt ottaa liian pitkän kokeilukauden tähän, koska huonommallakin matematiikalla voi ymmärtää, ettei susia Suomessa tuolla lahtausvauhdilla riitä kahdeksi vuodeksi.

Ähtärin tarhasusi - tulevaisuuden ainoat sudet Suomessa?

Eipä tässä nyt oikeastaan kauheasti ole mitään kirjoitettavaa. Ajatukset pyörivät tuon rintasyövän ympärillä, vaikka fiilikset on ihan OK. Tällaisella hetkellä auttaa kun on vannoutunut fatalisti. Kaikella kun pitäisi olla jonkunlainen merkitys. Lohduttavaa on että sen saa sitten itse keksiä.

Faster Leilan kuolinpäivänä oli samanlainen halo-ilmiö kuin nyt välipäivinä tämä.

Ensi viikolla tulee tasan vuosi siitä kun tapasin fasterini Leilan viimeisen kerran. Lähdin Ranskaan, Dordogneen tapaamaan häntä, kun hän oli joutunut sairaalaan ja saanut aivosyöpä diagnoosin. Nappasin ihanan Amandan mukaan matkaseuraksi ja faijani Kalle, liittyi Thaimaasta seuraamme Amsterdamin lentokentällä. Olin vuosi aikaisemmin ollut Leilan kotona Tourtoiracin kylässä viettämässä hänen 80-vuotispäiviä. En voinut kuvitella, että vain vähän yli vuoden kuluttua hän makaisi sairaalassa, riutuneen näköisenä aika kaukana jo todellisuudesta 7 x 5 cm:n kokoinen syöpäkasvain oikeassa etulohkossa.  Kaikenlaisista syistä johtuen, jouduin lähtemään takaisin kotiin 17.1, vain päivää ennen kuin hän kuoli.  Olimme suunnitelleet Leilan kanssa, että hän tulee kesällä Suomeen ja osallistuu Lindan ja Tuomon häihin. En voinut kuvitella, että hän vielä kuolisi, vaikka se olisi pitänyt olla ihan selvä asia. Ihminen vaan jotenkin kieltää itseltään sellaiset tosiasiat, joita ei pysty käsittelemään.
Muistan sanoneeni silloin ääneen, että tästä ei vuosi voi kun parantua. Pahemmaksi se ei ainakaan voi mennä........vähän tiesin silloin mitä oli edessä.

Auringonlasku risukasaan ;)

Mutta, vuosi on siis vaihtunut ja tämä vuosi alkoi syöpäepäilyllä. Että sellaista elämänmuutosta tässä nyt sitten eletään. Pitää toivoa, ettei viime joulu ollut minun viimeinen joulu.

Make the Yule-tide gay

Have yourself a merry little Christmas,
Make the Yule-tide gay,
From now on, 
our troubles will be miles away.

Postista sain viimeisen Tom of Finland-postimerkin. Oli tarkoitus lähettää muutamalle Perussuomalaiselle joulukortti, mutta ei sekään nyt huvittanut, joten jää keräilykappaleeksi itselleni.

Nyt on monta punaista lankaa! Punainen on siitä hankala väri, että se riitelee heti toisen punaisen kanssa ja harmoniaa on hankalaa löytää. Siitä huolimatta, olen nyt ostanut melkein järjestäen erilaisia punaisia lankoja kudottaviksi. Ihan hirvittää mitä niiden yhdistämisestä tulee.
Tähän en voi tietenkään vielä valmiita töitä laittaa, koska osa on lahjoja ja heidän jouluyllärit menisivät pilalle.
Viimeisin projekti on torkkupeite, johon tulee punaista ihan aniliinista pinkkiin ja kaikki mahdollinen mikä siinä välissä vain on kaupasta saatavissa. Ehkä se on tämä harmaa väritön vuodenaika, joka on sekoittanut arvostelukyvyn?

Jeps, siis eletään aatonaattoa. Ja mitä nyt sitten on sellaista joka olisi erityisesti kivaa joulun alla? Ei niin mikään! Joulu on lasten juhla ja lapset tuovat jouluun sen kivan. Näin aikankin meillä. Ja kun lapsia ei ole, me yritämme täällä luoda jouluntunnelmaa ruoan kautta.
Minulle ihan pakollinen joulunautinto on Jalostajan purkkiherneet. Ilman niitä ei ole joulua. Täältä kyliltä ne loppuu jo alkumetreillä, joten ollaan käyty St Mickelsbyyssä tankkaamassa niitä. Nenän lisäksi lappaan niitä myös mahaani, joten niitä pitää olla paljon.
Kale on jo valmistanut lasimestarit ja inkiväärisitruunasillit, maustekakut ja tortut. Tänä vuonna tyydytään vain perinteiseen taateli- ja banaanijugurttikakkuun.  Parhaillaan uunissa paistuu lanttulaatikko ja perunalaatikko on imeltymässä uunin päällä. Lanttulaatikko tehdään itsekasvatetuista lantuista, tietenkin. Pitääki muistuttaa porkkanalaatikosta. Ettei vaan unohdu.
Lihapuolelta meillä ei ole kuin kalkkunarullaa. Itse en siitä välitä, maistuu liikaa lihalle. Kalaa sitten on runsaammin; on Puumalan kirjolohta, itse savustettuna ja graavattuna, kuten myös siikaa Ahvenanmaalta, kumpaakin sorttia. Rosolliin tulee omia punajuuria, omia porkkanoita, Granny Smith omenaa, onnellisia kanan munasoluja ja tänä vuonna poikkeuksellisesti kaupasta ostettua maustekurkkua.
Huomenna käyn vielä poimimassa pihalta Brysselinkaalit, niin siinä se joulu sitten meillä on kasassa. Valitettavasti niitä kasvaa vielä tuolla ulkona kun paikallinen himotappaja on listinyt kaikki seudun jänikset. Ennen ne jätettiin jäniksille syötäviksi, mutta nyt ei ole jäniksiä näkynyt muutamaan vuoteen.

Brysselkaalit

Tuota kaikkea lähdetään heti vuoden alusta sitten poistamaan kehostamme erilaisten liikuntamuotojen kautta. Ai niin jälkiruoka vielä; appelsiiniriisiä ja luumuvaniljarahkaa!

Olen epätoivoisesti yrittänyt saada koirat poseeraamaan joulukorttia varten. Tämä voi olla Matildan viimeinen joulu ja haluaisin sellaisen hienon kortin missä kaikki kolme istuu kauniisti sen näköisinä että ne olisi jotenkin kasvatettu. Eipä ole onnistunut. Laitoin niille ruusupedinkin punaisine tyynyineen lavastuksena, mutta eipä näille meidän vapaanakasvatettujen lattiakoirien päivärytmiin sopinut poseeraaminen.

Buahhaaaaa, me mitään sulle poseerata, pidä joulukorttis!

"Ai että liikkumatta.......noup!"

Lavasteet ainakin kunnossa!

Ulkoeläimet sen sijaan ovat nätisti istuneet puun oksilla kuvattavina. Miksi muuten linnuista sanotaan että istuvat oksalla kun ne seisovat siinä? No, joka tapauksessa. Tänä vuonna on ilahduttavan paljon kuusitiaisia ruokintapaikalla! Kerralla parhaimmillaan olen laskenut 6 yksilöä.

Hömötiainen

Kylän ainoa sivistyksen merkki on poistumassa. ABC lopettaa. Pari-kolme vuotta se tuossa kökötti ja koko aikana kukaan ei ostanut sitä Wienerleikettä vaikka jatkuvasti sitä mainostivat.

Kukaan ei osta tuota leikettä!

Susille annoin joululahjaksi rintanappeja. Niitä saa tilata edullisesti yhdistykseltä € 5,00 ja tuotto menee kokonaisuudessaa suojelutyöhön. Itselläni alkaa koko valtava rintavarustus jo peittymään susirintanappeihin.

Saa ostaa Suomen Susi ry:ltä upeita Rintanappeja

Oma rintavarustus varustettuna

Tänä vuonna sain sitten ostettua upean Raskasta Joulua levyn ja bonuksena oli viimevuoden levy alennuksena. Se loppui viime vuonna jo pari viikkoa ennen joulua kesken, joten nyt täällä raikaa sitten raskas musiikki lanttulaatikon odöörin seassa.

Yulen är här!

Joulukortteja en tänä vuonna lähettänyt. Ei vaan ollut sellainen fiilis ollenkaan missään vaiheessa. Yhden paketin lähetin Matkahuollon kautta Amandalle ja Jonakselle. Linda ja Thomas tulevat ehkä hakemaan omansa täältä sitten joulun jälkeen joskus helmikuussa, kunhan kotiutuvat maailmalta.

Taivas työ tulta.....

Suku kerääntyy tänä jouluna paikkaan, jonne me emme sovi, mutta se on ihan ååkåå sekin. Me viihdymme täällä korvessa keskenämme vallan mainiosti.

Punaista lankaa tässä kirjoituksessa ei siis ollut alkua lukuunottamatta.

Positiivisuutta, iloa, riemua ja johdatusta!

Päätin kerätä tähän kirjoitukseen nyt viikon sisällä tapahtuneet positiiviset ja iloiset asiat. Potkaiskaa minua, jos lipsun tästä.

Selma edessä ja Pillan takana

Viime perjantaina oli Selman nimipäivät. Minulla oli yksi mäyräkoira jonka nimi oli Selma. Sai nimensä Lagerlöfskan mukaan. Olen jo aikaisemmin kertonut, että kaikki koirani ovat saaneet nimensä jonkun merkittävän naisen mukaan, jos ihmettelette ihmismäisiä koiranimiä. Selma oli ihana koira. Nyt jo koirien taivaassa muiden kanssa riekkumassa. (Tämä on iloinen asia!). Selma kulki omia polkujaan, eikä oikeastaan koskaan stressannut mitään. Selman laumanjohtaja Frida (Kahlon mukaan) kun kuoli ja Selma oli seuraavaksi vanhin, niin kuukaudessa Selman suunpielet harmaantu vastuusta jota hän ei halunnut. Onneksi seuraava järjestyksessä eli Pillan (Pernilla Widgrenin mukaan) otti ohjat käsiin ja Selman kauniin riistanväriset suunpielet palautui normaalin värisiksi.

Kun tämä mökki hommattiin, silloin kesämökiksi, niin ensimmäinen työ oli aidata koko tontti. Tietenkin se tehtiin mäyräkoiranvarmaksi, ettei mäyrät päässeet tuonne metsiin vaeltamaan. Jostakin kumman koloista se Selma kuitenkin aina onnistui menemään, mutta otti sitten tavakseen istua portin ulkopuolella ihan coolina fiilistelemässä kunnes joku hoksasi mennä päästämään hänet takaisin pihalle.

Kerran talvella tein jotakin keittiössä ja kattelin ulos naapurin pihalle kun Selma siellä tallusteli kaikessa rauhassa pihalla ilman huolen häivää. Ryntäsin ulos kutsumaan sen takaisin ja se ihmetteli, että mikäs hätä tolla taas on kun kiljuu kun hinaaja. Onneksi ei ollut ketään paikalla naapurissa, vaikka tuskin Selma olisi heitä häirinnytkään.

Onnelliset, iloiset ja positiiviset porot, vasemmalta: Selma, Pillan ja Matsku

No, viime perjantaina tapauhtui muitakin hyviä ja iloisia asioita. Pikkusysteri pääsi pois paikasta jossa hän ei viihtynyt ;).

Meillä oli perjantaina munapäivä. Eli piti hakea vapaana kasvavien luomukanojen munia tuolta Uutelasta. Tultiin parkkikselle, niin paikka oli ihan pimeänä ja sadateltiin (hyvin positiivisen äänekkäästi) siinä, että nyt pitää sitten mennä ostamaan tehotuotettujen rääkättyjen kanojen munia, jotka vielä maisuukin ihan p***lle. Siinä samassa viereen kurvasi auto. Minä Kalelle, että kysy onko toi henkilökuntaa, Kale siihen että "No en varmasti kysy, aina tarvii olla äänessä joka paikassa!" Minä sitten rouvalle joka tuli ulos autosta että "Hei, et sattumoisin ole tulossa töihin?" Rouva siihen että "No, en olen tulossa tuomaan tuonne kananmunia myyntiin!"
Ja niin oli räpätys käynnissä kun minä selitin että "EI VOI OLLA TOTTA!!! TÄMÄ ON SUUREMMAN JOHDATUSTA!!!" jne jne jne. Siinä sitten löydettiin yhteisiä tuttujakin ja sain lähetttyä ihanalle Annille terveisiäkin :).
Ostimme siis munamme suoraan tuottajalta. Eikö ollutkin positiivinen ja iloinen asia?

Nyt ei löydy yhtään kuvaa munasta....sorry systerit ;)



Lauantaina Suomi täytti 97 vuotta! Se oli ehdottoman iloinen ja hyvä asia. Linnassa oli kauniita ja fiksuja ihmisiä, jotka nauttivat illan antimista ja ohjelmasta.  Posteljooni oli tänäkin vuonna hukannut minun kutsun, mikä on siis ihan positiivinen asia, koska olen liian lihava mennäkseni TV-kameroiden eteen.

Itsenäisyysleivos ja sen kaveriksi Siistosen perunaleivos, ettei sillä ole yksinäistä.

Maanantaina pakotin Kalen menemään autopeltikorjaamoon kysymään minun pikku Mersuni perään. Mitään ei ollut kuulunut ja odottelin tietoa kuinka paljon yli 500,00 euroa sen pirun oven maalaus tulisi maksamaan. Kyseessä siis se samainen ovi johon portti hyökkäsi.
Uutiset olivat sensaatioluokkaa; ovea ei tarvinnutkaan maalata ja pelkkä sen kuhmun tuuppiminen takaisin maksoi tasan € 50,00!!! Aika iloista ja positiivista, eikö?

Kuhmuton Mersu

Ehkä paras ylläri oli kuitenkin ihanalta Maaritilta tullut ihana paketti, jossa oli hieno suurennos omasta kuvastani, juu ei ollut omakuva vaikka se olis ehkä ollut vielä ihanampi, vaan itse ottamastani kuvasta jossa oli värillinen päivänkikkara sekä ehkä maailman ihanin pinkki MINUNkuvioinen kaulaliina! En voi ymmärtää miten joku Thaimaassa on löytänyt minun kasvonkuvan ja halunnut tehdä siitä vielä huivin ja sitten Maarit vielä löytää sen!!!! JOHDATUSTA!!  Nyt löysin positiivisen asian siinäkin että Maarit muutti pysyvästi asumaan Thaimaahan; hän ei IKINÄ ostanut mulle mitään lahjoja kun asui Härmässä!

Päivänkikkara ja minun naamalla varustettu huivi Thaimaasta

Tiistaina näin pitkästä aikaa jotakin valoisaa hohtavan pilvien lomasta. Tuli niin ihmeellinen olo, että piti ihan ikuistaa se kuvaksi. Luulen, että se oli aurinko. Tosin, jotkut väittivät että näyttäisi ihan joltakin skifi-leffan maailmanlopunenteeltä, mutta positiiviselta sellaiselta.

"the truth is out there"

Keskiviikkona oli aivan mieletön innovatiivisuuden huippupäivä! Jostakin luettiin, että auton sisällä olevan kosteuden saa pois kun laittaa sukkaan kissanhiekkaa ja sukan sitten autoon sisälle. Luonnollisesti se käy kätevämmin, jos se sukka ei ole jalassa. Meillä kun ei ole kissaa, niin heti yritettiin lähestyä asiaa negatiivisina tyyliin "Ei tuu mitään, mihin h*ttiin me se loppu kissahiekka sitten laitetaan? Sitten naapurin katti oikeen innostuu ja luulee, että me tykätään siitä kun se käy täällä kusella kun oikeen hiekkaakin ollaan sille hommattu" jne jne jne. Mutta, luettiin lisää ja opittiin, että sama tsydemmi wörkkii myös merisuolalla! Ei kun hommiin; rikkinäinen sukka täyteen merisuolaa ja autoon! Tämäkin toimii paremmin, jos sukka ei ole jalassa, ja jos sen teippaa Hesusteipillä ENNEN suolanlaittoa. Oli ihana päivä!

Suolaa- salt

Tostaina kaikki oli niin iloista ja positiivista, ettei mitään erikoista jäänyt mieleen. Ai niin valkosipulit ovat itäneet, oi suuri ilonpäivä! Paitsi ettei ehkä idä enää keväällä, mutta onko se nyt niin nokonuukaa?

Itäneet valkosipulit

Perjantaina oli mammografia. Iloinen ja positiivinen asia, että meillä on tällainen seulontasysteemi Suomessa. Toivotaan että tuloskin on iloinen ja positiivinen......vai pitäisikö sen olla negatiivinen? No, eniveis tiedätte mitä tarkoitan niin että turhaan siellä joku jo on potkimassa ;).

Sain ostaa myös astioita Carlsonin tavaratalosta, tarkemmin en voi tästä episodista kertoa ettei Amanda vaan aavista mitään. Se että olen jo soittanut kaksi kertaa ja kysellyt hänen mieltymysten perään ei ehkä vielä herätä muuta kuin iloista ja positiivista mieltä........
Itselleni sain ostettua ensi vuoden almanakan, se on taas punainen ja ihana. Punainen, että löytäisin sen käsveskasta helpommin. Nyt huomasin, että se voi olla pienempi kuin aikaisemmin, kun ei ole niin paljoa sellaista kalenteriin laitettavaa juttua. Erittäin positiivista ja iloista!

Uusi almanakka

Myttanin juttuja

Amandan juttuja

Prinsessan Myttanille kutomani nutut, sukat ja pipot olivat tulleet perille ja ainakin väittivät että tykkäsivät. Se oli positiivista. Linda tosin ihmetteli timanttien puuttumista, mutta tuohan on nopeasti korjattavissa oleva asia.

Ja sitten ollaan tässä päivässä: LUNTA!!!! SNÖ!!!!! SNOW!!!! LA NEIGE!!! SCHNEE!!!! Koirat ymmyrkäisinä onnesta. Jopa vanha linkuttava Matilda hyppi ja pomppi lumessa ja jahtasi lumipalloja!

Tilly elementissään

 Ei tarvinnut potkia, hienostihan tämä sujui :)
Kiitos kaikille tästä iloisesta ja positiivisesta hetkestä. Näissä tunnelmissa on nyt mukavaa katsoa lumista maisemaa joka pikkuhiljaa hämärtyy ja tuo esiin ihanat kynttilälyhtyjen valot!

Talvi <3

Hyvää Itsenäisyyspäivää 97 vuotiaalle Suomelle!

Kuva on otettu joskus sodan aikana, taustalla panssarijuna ja etualalla siellä operoivat upseerit. Toinen vasemmalta on isänisäni Mauno Lintula. 

Tiesin jo hyvin nuorena, että häntä kuului kiittäminen siitä, etten elänyt Nikita Sergejevitš Hruštšov:n hirmuvallan alla. Farfari kuului niihin urhoollisiin ihmisiin, jotka olivat pelastaneet Suomen kansan ryssän kynsistä. Farfarin mielestä olin ihan Hrustsovin näköinen. Onneksi olin jo lapsena suht huumorintajuinen, enkä ottanut sitä loukkauksena. Olin vain otettu huomiosta, jonka ulkonäköni toi. Muutama vuosi myöhemmin tosin olisin toivonut olevani jonkun muun kuuluisuuden näköinen, joten kehitin itselleni vieläkin sitkeässä istuvan uskomuksen, että olen Marilyn Monroen identtinen kaksoisolento.

Isäni perhe lähti kaksi kertaa evakkoon Karjalasta, päätyen lopulta Espooseen rintamamiestaloon.
Jo hyvin nuorena ymmärsin, että olen osa kahta eri vähemmistöä, evakkojen lapsenlapsi ja äidinkielenä ruotsi. Koskaan en siis ihan kuulunut mihinkään, ja aina oli enemmistö, jonka suuriäänisimmät ääriaineistot mielellään kertoivat jopa lapselle mielipiteensä näistä vähemmistöistä.
Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Tosin nykyään Haloo Helsingillä on parempi versio tästä: se mikä ei tapa, se todella hajottaa.
Perheeni, johon lasken ihan tämän jokapäiväisen perheen lisäksi myös sisarusteni perheet, on jostakin syystä joutunut kokemaan asioita, joita ei ole ihan arkipäiväisesti jokaisen agendalla.
Nämä asiat ovat äärimmäistä väkivaltaa sisältäviä, jopa ihmishengen menetyksiä väkivallan kautta tai sellaisen yrittämisiä.

Viikko sitten viimeisin, jota kaikki yritämme tahoillamme työstää menettämättä otettamme todellisuudesta. Jokainen meistä on tämän viikon aikana käyttänyt omia defensiivejämme, selviytyäksemme taas kerran äärimmäisestä väkivallan teon seurauksesta. Joudun kirjoittamaan näin kryptisesti, ihan kunnioituksena niitä henkilöitä kohtaan, jotka ovat olleet tapahtumassa läsnä ja menehtyneen uhrin läheisiä kohtaan.  Itse olen päässyt taas kerran helpolla, en ole osallisena enkä ole ketään menettänyt. Olen vain vierestä katsonut läheisten tuskaa ja hätää ja lohduttomuutta.

Farfari oli 14-vuotias kun hän joutui ensimmäiseen sotaansa. Hän taisteli niin talvisodassa kuin jatkosodassakin. Hän näki varmasti paljon väkivaltaa, kuolemaa ja kärsimystä. Sota ei tappanut farfaria, mutta se taatusti hajotti hänet. Viikko sitten eräs toinen 14-vuotias myös joutui todistamaan äärimmäisiä asioita.
Muistan hyvin farfarin defenssiivit ja todella toivon, että tämä toinen 14-vuotias löytäisi erilaiset ja rakentavammat itselleen.

Onko olemassa joku sukukarman tyyppinen käsite, joka altistaa tietyt suvut väkivallalle?  Ja jos, niin miksi? Mitä siitä pitäisi oppia? Ja miksi sitä samaa ei voisi oppia vähemmän väkivaltaisella tavalla?
Joka tapauksessa meille riittää jo, me ollaan jo kaikki hajalla ja osa meistä ovat  jo liian voimakkaitakin. To whom it may concern: meille riitti! Haluamme säilyä ihmisinä. Tästä eteenpäin otamme vastaan vain lempeästi tuotuja oppeja.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille itsenäisille ihmisille.