Keskenjäänneitä kuntoutuksia ja kalmistoja

Nyt tarvitaan motivaatiota ja uskoa oikein roppakaupalla! Selkä on niin kipeä, ettei olemaan kykene. Yö meni sitä kärsiessä eikä päivä näytä sen paremmin sujuvan. Saakeli sentään, just kun olin päässyt vauhtiin.

Kyyhkylän kartano

Tänään alkoi Kelan kuntoutusjakson viimeinen osio Kyyhkylän kuntoutuskeskuksessa. Minä en ole mukana, koska toiseen osioon ei löytynyt minulle 1-hengen huonetta enkä voinut siihen osallistua. Kelan mielestä en silloin voi myöskään osallistua kolmanteen osioon. Harmittaa ihan todella paljon. Siellä ehti jo ensimmäisen osion aikana tutustua hyviin tyyppeihin ja ryhmittyä.
Itse paikka oli vaikuttava; siellä oli vielä muutama sotainvaliidi osastolla hoidettavana ja tunnelma jotenkin hyvinkin juhlallinen kun he skurrasivat erilaisine tuoleineen ja rollaattoreineen ruokalaan syömään. Yksi pappa lauloi aina jotakin laulua, en saanut selvää mikä biisi oli, mutta siihen tottui nopeasti ja yhtenä päivänä kun ei sitä kuulunut lähti jo katseellaan etsimään että mihin papparainen oli jäänyt. 
Ensimmäisestä jaksosta on melkein vuosi. Se oli kaikin puolin opettavaista. Ehkä tärkein asia oli oppia se, ettei liikunta ole vaarallista ja että voi hyvin kokeilla kunhan kuuntelee kroppaansa. Lääkäreiltä kun oli kuullut vain ne asiat mitä ei saanut tehdä niin jäi jotenkin sellainen tunne että vähän kaikki liikkuminen johtaa automaattisesti neliraajahalvaantumiseen.
Vaikka viiden päivän aikana ei vielä ehdi laitostumaan, sopeutui yllättävän hyvin laitosaikatauluihin. Viimeisinä päivinä kehtasi jopa jo ryysätä ruokajonoonkin ja pokkana mennä henkilökunnan jonon puolelle. Se oli lyhyempi ja omistettu henkilökunnalle, koska heillä oli vain ruokatauko aikaa syödä. Juu, ei tullut huono omatunto :D.

Kaikki oli jo valmiina kun piti mennä toiseen osioon, tavoitteetkin melkein täytetty. Olin laittanut tavoitteeksi laihtua 5-7 kiloa ja liikkua päivittäin vähintään 10 minsaa plus vielä kerran viikossa osallistua vesijumppaan. No, oikeastaan kaikki noi kusi pikkuisen, mutta kuitenkin olin into pinkeenä menossa sinne.
Edellisen viikon torstaina soitettiin sitten ja ilmoitettiin että ei ole enää vapaana yhtään 1 hengen huonetta ja voisinko majoittua 2-hengen huoneeseen. Kerroin, kuten olin jo aikaisemminkin kertonut ettei se tulisi missään nimessä kyseeseen. Ensinäkin yskin koko yön läpi ja jos satun nukkumaan, kukaan muu ei sitä tee, koska kuorsaan kuin vanha ukko. He vain pahoittelivat sitten että ei voi mitään, ei löydy majoitustilaa.

1-hengen huone kartanossa

Seuraavana päivänä hautasin rakkaan tätini ja hautajaisten aikaan Kyyhkylästä oli tullut puhelu. En jaksanut soittaa takaisin kun olisin luultavasti ollut aika epämiellyttävä jos olisivat uudestaan tarjonneet sitä 2-hengen huonetta, mikä kävikin myöhemmin ilmi että se juuri olisi ollut heidän asia.
Jännää oli, että kun nyt juuri pari viikkoa sitten sain sieltä kuntoutusselosteen siinä luki että minä olin jättänyt kuntoutuksen kesken.

No, nyt sitten muut ovat siellä viimeistä osiotaan suorittamassa ja minä tuskissani kotona rangaistuksena, keskenjättämisestä, oikein kunnon selkäkipu. In Finland we have this thing called reilu meininki!

Carl Gustaf Emil Mannerheim

Urho Kaleva Kekkonen

 Kyyhkylässä oli ollut sotainvaliidina taiteilija joka piirsi lyijykynällä muotokuvia niin presidenteistä, instituutin henkilökunnasta kuin kuntoutuskavereistakin. Hänen teoksia oli pitkä käytävä täynnä.

Ehkä liikuttavinta oli perhehuoneet, jossa pariskunta majoittui yhdessä. Upeaa, että saivat viettää siellä yhdessä aikaansa eikä joutuneet erillisiin paikkoihin.
Itse paikka oli rakennettu lähelle aluetta jossa käytiin Porrassalmen taistelu 1789. Se oli osaa Ruotsin ja Venäjän välistä sotaa. Venäläiset voittivat sen, vaikka suomalaisista koostuvat joukot, taas kerran vähempimääräiset, alkuun olivat voitokkaita. Ja niin venäläiset valloittivat St Mickelsbyyn.

Rautakautinen kalmisto......uhuuuu....

Kuntoutuskeskuksen alaparkkiksen vieressä on vanha rautakautinen kalmisto. Se oli suuri pettymys; koivu jonka ympärillä teräsketju! Vähintään olin odottanut jotakin puolihajoamistilassa olevia käsiä nousevan ylös maasta tai muuta merkittävää.



Aiheet nyt vähän hyppii ja pomppii, niin teen minäkin, kun en pysty istumaan muutamaa minuuttia pidempään. Joka tapauksessa olisi ollut kivaa olla siellä kuntoutusjaksolla nyt ja saada ehkä apua tähän selkään. Ainakin hyvää ruokaa ja seuraa siellä olisi ollut. Toivottavasti kaikki viihtyvät siellä ja kertovat sitten minulle kaikki uudet niksit mitä oppivat.

Tiinalle jouduin ilmoittamaan, etten pääse kuntosalille. Yritän tässä samalla saada aikaa fysioterapiaan kylille, mutta kun yhdessä ei vastata ja toisessa puhutaan.......nää on niin näitä cosmopoliittisia ongelmia......
Onnistuihan se; torstaina sitten nähdään mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään ja jääkö tämä omaehtoinenkin kuntoutus kesken....