torstai 18. syyskuuta 2014

New Yorkin poliisin uusi toimintamalli Stop and Kiss



Tilly odottamassa ohi ajavaa autoa jotta voisi suorittaa Stop&Kiss toimintamallia.


Netissä osui silmiin Onion-News:n uutiskatsaus, jossa kerrottiin että varsinkin tummaihoiset newyorkilaiset kokevat tämän uuden poliisin toimintatavan erittäin yksityisyyttä loukkaavana.
Pormestari Bloomberg puolustaa toimintatapaa sillä, että tällainen pusu poskelle voi vähentää rikollisuutta ja että sillä ei ole mitään rotumotivaatioita, mutta kun tätä toimintatapaa harjoitetaan alueilla joilla on suuri rikollisuus väkisinkin tulee pussailtua sitten enemmän tummia miehiä kuin valkoisia naisia.

New Yorkin poliisilla on siis oikeus pystäyttää rikoksesta epäillyn näköinen henkilö, haastatella hänet ja päätteeksi pussata kevyesti väkivallattomana symbolina.
Tässä uutisinsertissä on joku saanut kuvattua älypuhelimellaan sen kun yksi poliisi pystäyttää saman komean miehen jo heti korttelin päässä uudestaan ja pussaa muiskauttaa häntä uudestaan, vaikka mies kertoo selvästi jo edellisessä kadunkulmassa joutuneen tämän toimintatavan "uhriksi".

Olisiko tämä implementoitavissa myös Suomeen? Se voisi olla äärimmäisen tehokas tapa ehkäistä ainakin sitä että kukaan mies näyttäisi rikolliselta maassa jossa miehet eivät puhu eikä pussaa!

Tässä linkki uutiseen:

http://www.youtube.com/watch?v=GXXaj--a6-4



Teille jotka ette vielä hoksanneet niin tämä on siis joke, satiiria NYPD:n Stop and Frisk toimintaohjelmalle, mikä antaa oikeudet poliisille pysäyttää epäilyttävän näköinen henkilö kadulla, suorittaa kuulustelu ja tehdä ruumiintarkastus hänelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti